Hukkaan heitetystä päivästä tuli lopulta siedettävä (vaikka tietysti opiskelu olisi ollut järkevämpi vaihtoehto).  Heti sen jälkeen, kun tajusin, ettei järki juokse, minua kysyttiin hätäpäivystäjäksi Vakkaan. No, miksen menisi; olisi se ainakin hyödyllisempää kuin olla saamatta mitään aikaiseksi.  Läksin ja vietin iltapäivän kaupassa.  Asiakkaita kävi vilkkaasti ja tykkäsin. 

Yhdessä vaiheessa sain sitten yllätyspuhelun: kysyttiin, haluaisinko lähteä reissulle Saksaan.  Siis Saksaan!!  Kevääseen suunniteltu reissu on niin halpa, että pystyin sanomaan kyllä.  Vielä en tuuleta täysillä, sillä reissun toteutuminen ei ole varmaa.  Mutta... uskomatonta, Saksaan!!!  Pitkästä aikaa mukavia uutisia.

Laitettuani Vakan kiinni läksin kirkolle tarkoituksenani viimeistellä eräs kokouspöytäkirja.  Matkalla pysähdyin kirpparilla ja löysin palan värikästä, iloisenkeltaista tapettia ja avaamattoman paketin perhosboordia.  Toinen hyvä asia tälle päivälle.

Kadulla havahduin siihen, että kaupunki näytti jotenkin kummalliselta.  Hetken päästä tajusin, että katulamput olivat pimeinä!  Vain liikennevalot välkkyivät maisemassa.  Taivas loisti rusehtavan oranssina ja samanlainen valo valaisi maata himmeästi.  Olo oli todella omituinen.

1146076.jpg

Ihan näin pimeää ei kaupungilla ollut, mutta jännän näköistä kuitenkin.