Näin aamulla bussipysäkillä pienen pojan, joka odotti bussia äitinsä ja mumminsa kanssa.  Hänellä oli kädessään jokin muovinen leikkikalu, keltainen tikku, jolla hän teki milloin mitäkin.  Yht'äkkiä hän pysähtyi paikoilleen, laittoi tikun nenänsä päälle ja alkoi liikutella sitä edestakaisin hyvin keskittyneenä.  "Mitä?" kysyi mummi, joka ei heti saanut selvää, mitä hän sitten sanoi.  "Katso", poika riemuitsi, "minä olen viulu!"

Emme voineet olla nauramatta :-)  Sitten poika antoi tikun mummille ja pyysi: "Soita sinä minua."  Ja mummi tietenkin soitti.

Eräs ihminen sanoi, että melkein kaikki lapset alkavat pieninä musiikkia kuullessaan heilua ja liikkua.  Musikaaliset kuitenkin heiluvat hänen mukaansa tahdissa.  Minä olen seurannut pientä kummityttöä ja haaveilen tietenkin, että hän on musikaalinen; ehkäpä hän jopa alkaa soittaa jotain!  Siinä toivossa pistin hänet kerran kuuntelemaan klassista musiikkia (kyllähän hän tietenkin alkaa huilistiksi tai pianistiksi tai jotain sellaista).  Ei minkäänlaista reaktiota: tyttö ei ollut musiikkia kuulevinaankaan.  Luovutin jo ja siirryimme touhuamaan muuta.  Sitten sisarukset pistivät päälle dvd:n.  Kauhukseni kummityttö innostui hirveästi ja oli päivänselvää, että nyt oli kuuluvilla hänen lempimusiikkiaan :D  Elokuva oli Tallipihan bilehileet.  Mitä enemmän rumpuja, sitä suurempi oli kummitytön riemu! :D

Eli ehkä minun unohdettava haaveet konserttipianistista ja iloittava ennemminkin uudesta Lordista :D