1401251.jpg

Eilen oli upea ilma ja ihmiset ulkoilivat jäällä.  Kaupoissakin oli mahdoton tungos.  Kävin aamupäivällä kaupungilla ja nautiskelin kelistä ja kirppareista.  Eräällä kirpparilla tapasin naisen, joka keräili postimerkkejä ja vaihdoimme puhelinnumeroita.  Ehkä pääsemme vaihtelemaan?  Loppuillan vietin tietokoneen ääressä.

Tänään on pääsiäispäivä: yhtä aikaa hyvä ja rankka.  Aamulla oli kuoron palvelusvuoro ja pitkästä aikaa olin mukana.  Onneksi olin, sillä oli hirveän hyvä olla.  Pääsiäisaamun jumalanpalvelusta ei halua jättää väliin, sillä sen iloisempaa tilaisuutta ei ole!  Sain laulaa iki-ihanan "Aurinkomme ylösnousi", joka tekee aina mielen onnelliseksi :)  Jumalanpalvelus alkoi yhtä iloisella tanssikoreografialla, jota säesti riemukas musiikki.  Aivan takuulla kaikki eivät kokeneet tanssijan tuomista jumalanpalvelukseen hyvänä, mutta minä ja monet kuorolaiset pidimme siitä todella.  Minä sanoin tanssijapojalle myöhemmin, että musiikki ja liike olivat kuin suoraan minun sydämestäni.  Juuri sellaiselta minusta tuntuu aina pääsiäisaamuna.

Kuoro oli ensimmäistä kertaa paikalla sijaisen kanssa ja minusta pärjäsimme hyvin :)  Hän sai meistä irti paljon.  Minua jännitti, koska oli niin pitkä aika edellisestä "esiintymisestä" ja jouduin laulamaankin takariviin!  Takana on todellakin aivan erilaista kuin tavallisella paikallani jossain eturivissä.  Onneksi ääni kulki hyvin.  Jumalanpalveluksen jälkeen vein kuoron pääsiäisterveiset ja kirkosta saadun narsissin vakituiselle kuoronjohtajalle ja hänen perheelleen.

Ja mitä olen tehnyt koko loppupäivän.  Aivan oikein: sitä samperin gradua!!!  Mutta en ole lannistunut vielä ;-)