Viime aikoina olen mennyt mielialoissani taas tavallista enemmän ylös ja alas, ylös ja alas...  Tämäkin päivä on ollut rallia edestakaisin.  Välillä unohdan surut hetkeksi ja on mukava olo ja sitten taas suru muistuu mieleen.  Sitä se nyt vain on.  En enää yritä taistella sitä vastaan ja sillä lailla pärjäänkin paremmin.

Eilen kävin opiskelupaikkakunnalla.  Tarkoitukseni oli olla siellä myöhään iltaan, mutta perjantaina se ei onnistunutkaan: biologian laitos ym. menivät kiinni aikaisemmin.  Niinpä sain hyvän telosyyn viettää aikani hauskemmin ja kävin katsomassa vanhempiani ja kummipimpulaa.  Pimpula-1v ja minä leikimme tunnin hurjan jännittävää leikkiä.  Siinä pimpula laittoi kaikki lelukissansa laatikkoon, otti ne pois laatikosta, laittoi takaisin laatikkoon, otti pois, laittoi takaisin... jne, ymmärrätte varmaan.  Minun tehtäväni oli istua vieressä ja toimia kissojen säilytyspaikkana aina siirtojen välissä!

Neiti olikin sitten kovasti tyytyväinen minuun.  Jopa vaippojen vaihto, joka on neidistä ihan kamalaa puuhaa, sujui ilman itkua.  Nyhräsin kömpelösti vaippaa paikoilleen ja höpötin neidille koko ajan.  "Ei tämä nyt suju ollenkaan", selitin, kun en saanut teippejä kiinni siihen kohtaan, minne ne olisi pitänyt laittaa.  "Ihan höpsö täti", tokaisin lopulta, "kun ei edes osaa sulle vaippoja laittaa."  Pimpula oli kai samaa mieltä, sillä hän kikatti!

Tämä komea silta on matkan varrelta.  Nyt on taas mukava istua bussissa, kun ei ole pimeää aamulla!