Joskus reilut kymmenkunta vuotta sitten minä kokeilin kerran lopettaa ajattelun! :-)  Minä kun olen sellainen, että mietin aina kaikkea perusteellisesti.  Kun jotain tapahtuu, pohdin ja ajattelen asian perinjuurin.  Olen huomannut, että usein puoli vuotta on sopiva aika siihen, että saa pohdittua jonkin asian valmiiksi.  Mutta koska on myös asioita, jotka eivät tule valmiiksi koskaan, miettiminen vie joskus hirveästi voimia.  Siksi minä kyllästyin ja kertakaikkiaan yritin lopettaa.

Eihän siitä mitään tullut.  Parissa viikossa pää oli niin täynnä käsittelemättömiä asioita, että olin poksahtaa.  Oli pakko luovuttaa ja jatkaa kiltisti vaivalloista pohtimista.  Käytännössä kaikki parin viikon aikana tapahtuneet asiat piti vähintään kirjoittaa päiväkirjaan.  Sen jälkeen saattoi vähän hengähtää.

Tänään on ollut todellinen miettimispäivä.  Jotenkin ajatukset ovat vain ottaneet vallan.  Olen ajatellut meneillään olevia vaikeita asioita pohjia myöten, mutta myös suunnattomasti erästä ihmistä, jonka ajattelemista olen välttänyt.  Hän vain tuli mieleen.  Tai oikeastaan iskeytyi sydämeen yht'äkkiä.  Minkäs sille teet: et mitään.  Hämmästyin huomatessani, että hän on mielessäni tismalleen sama kuin aina ennenkin.  Vaikka aika onkin mennyt eteenpäin.  Miltähän tuntuu, kun joskus tapaan hänet?

Se siitä.  Nyt saa ajattelu kuitenkin loppua tältä illalta.  Päivä on ollut lopulta kiva: tulin äsken stemmaharjoituksista.  Me kuoron altot päätimme kokoontua yhteen harjoittelemaan keskenämme, koska on tullut useita uusia lauluja, jotka pitäisi jo kohta osata.  Siitä onkin aikaa, kun viimeksi on tehty niin.

Alla on ruma kuva.  Vedet valuivat hautausmaan aidalla eilen ja yritin kuvata puroja.  Jos katsoo oikein tarkkaan, kuvan alaosassa, melkein keskellä kuvaa, on sammalikosta alaspäin valuva vesi juuri tipahtamassa irti pisaraksi.