Kävin viikolla järvellä, jolla olen tehnyt graduni.  Heräsin ennen viittä ja läksin äitin kyydissä matkaan: hän läksi navettatöille ja heitti minut lintutornille.  Siellä vietin muutaman tunnin ja nautin olostani.  Ketään muita ei tullut sinä aamuna paikalle.

1603206.jpg

Ruovikosta keskemmälle järveä on järvikaislasaarekkeita, joissa pesivät järven naurulokit.  Osin niiden ansiosta järvellä on paljon vesilintuja.  Mutta jotain kummaa järvellä on tapahtumassa :(  En ole enää viime vuosina nähnyt järvellä esimerkiksi mustakurkku-uikkuja, joita siellä graduni teon aikaan pesi kaksi paria.  Naurulokitkin ovat vähentyneet.

Mutta näitä siellä mm. näkyi tai kuului:
- naurulokit, pikkulokki, kalalokki (harmaalokkikin kävi, mutta ne eivät onneksi pesi)
- ruskosuohaukka (lokkien harmi, mutta komea lintu)
- kaulushaikara
- joutsen (pesii nykyisin aivan lintutornin edessä)
- sinisorsia, taveja, tukka- ja punasotkia, silkkiuikkuja, nokikanoja, haapanoita, telkkiä
- pikkutikka (elelee rantametsissä)
- viitasammakoita (ne alkoivat pulputtaa, kun aamun kylmä sää vähän lämpeni)
- piisami
- ruokokerttusia, punavarpunen, metsäviklo, sepelkyyhkyjä, variksia, pajusirkkuja, västäräkkejä...