Viime viikolla tuli lopulta Saksan matkan ohjelma.  Lähdemme keskiviikkoaamuna 14.5 Helsinkiin ja lennämme sieltä Berliiniin.  Eka lentomatkani, huimaa!!!  Majoitumme NMKY:n hotelliin ja jo samana iltana tutustumme lähiympäristöön.

Seuraavana päivänä matkustamme junalla Wittenbergiin, joka on kuuluisa Lutherin vuoksi.  Seuraavana päivänä tutustumme Berliinin Suomi-keskukseen ja tapaamme siirtolaispastorin.  Iltapäivällä vuorossa on seikkailua S-bahnalla Itä-Saksan puolella ja illalla on vielä mahdollisesti konsertti.

Perjantaina vuorossa on retki Berlin Brandenburgiin, jossa on hienoja keisarin palatseja.  Iltapäivällä saa lopulta tutustua Berliiniin ja tehdä ostoksiakin, luultavasti kylläkin vain lyhyen aikaa.  Käymme mm. holokaustin muistomerkillä.

Sunnuntaina on vuorossa lento Suomeen ja kotona Kuopiossa ollaan iltakymmeneen mennessä.  Täysin uupuneina todennäköisesti: aiemmilta ressuilta olen oppinut, että ohjelmaa tulee olemaan aamuvarhaisesta iltamyöhään ja omaa aikaa ei juuri jää!  Mutta eipä se mitään: tral lal laa, minä pääsen matkalle :-)  :-)  Pidän reissua salaa (tai ei niin salaa enää) valmistujaislahjanani :-)