Jokin aika sitten olin käymässä opiskelukaupungissa ja illalla tuntui, että nyt on pakko päästä syömään.  Menin Rossoon ja etsin sopivan istumapaikan.  Kulkiessani huoneiston läpi minulle tuli yht'äkkiä tunne, että paikassa oli jotain ahdistavaa.  Jotain ahdistavaa ja merkillisen tuttua... mutta vain lattioissa!  Kun sitten näin pallomeren, muistin: minä siivosin täällä aikoinani!

Yritin unohtaa pienen ahdistukseni - olihan siivousajoista jo pitkä aika - mutta huomasin kuitenkin tuijottavani lattiaa koko ajan.  Siivosin Rossoa ainakin muutaman kuukauden silloin aikoinaan ja juuri siinä osassa ravintolaa, jossa nyt istuin, oli puiset, vähän kuluneen näköiset lattiat.  Ne eivät koskaan näyttäneet puhtailta, joten jollain tavalla työstään ei saanut kunnon tyydytystä.  Ravintolan himmeä valaistuskaan ei helpottanut työtä.  Joten aina töistä lähtiessä oli vähän epävarma olo.

Muistin sohvatkin.  Ne piti imuroida joka kerta ja imurin kuljettaminen ja käänteleminen ahtaissa paikoissa, hämärässä, oli hankalaa.  Se oli minun mielestäni myös äärimmäisen tylsää!  Paljon mieluummin hoidin lattian pesun ja jätin imuroinnin työparille, jos sellainen oli.

Näistä syistä juuri lattiat ja sohvat jäivät mieleeni pienen ahdistuksen kera.  Silti en inhonnut Rossoa siivouspaikkana, sillä siivousaikaa oli jokseenkin tarpeeksi.  Minä olisin pitänyt siivoustyöstä, jos työn tekemiseen olisi annettu tarpeeksi aikaa.  Valitettavasti tilanne oli yleensä juuri päinvastainen: siivoustyötä pidettiin pakollisena, ylimääräisenä menona, joka ei olisi saanut maksaa mitään.  Sen vuoksi siivousajat kussakin kohteessa laskettiin niin, että työtä ei ehtinyt tehdä kunnolla.  Vain muutamat superyksilöt pystyivät siihen, mutta mielestäni jotain on pielessä, jos kymmenestä siivoojasta vain yksi todella ehtii tehdä työn annetussa ajassa.  Ja muuten: minä en ollut huono siivooja.  Sain kehuja tunnollisuudestani ja pysyin sellaisissakin paikoissa, joissa siivoojat vaihtuivat vähän väliä.

Yksi pitkäaikainen siivouspaikka minulla oli, jossa viihdyin melko hyvin.  Vähitellen opin tuntemaan paikan niin, että tiesin, miltä siellä voisi näyttää.  Haaveilin siitä, että minulle olisi annettu tarpeeksi siivousaikaa ja että olisin saanut vastata paikasta kokonaan.  Silloin olisin voinut tehdä työni todella hyvin ja siitä olisi saanut oikean tyydytyksen.  Olisin viihtynytkin entistä paremmin ja ehkä tuntenut itseni osaksi tuota työpaikkaa.

Siinä resepti kaikille, jotka tuskailevat siivouksen kanssa.  Ota siivooja itsestäänselväksi osaksi työyhteisöä ja anna hänelle aikaa tehdä työnsä kunnolla.  Arvosta häntä työntekijänä niin kuin kaikkia muitakin alaisiasi ja anna hänelle pysyvä työpaikka.  Älä siis yritä hankkia halvinta mahdollista siivojaa kilpailuttamalla siivousyhtiöitä joka vuosi; mitä halvemmalla siivoojaan saat, sitä varmemmin et ole tyytyväinen työn laatuun ja siivoojat vaihtuvat usein (heistäkään kun ei ole motivoivaa tehdä huonompaa työtä kuin he haluaisivat).  Siivousongelmat loppuvat arvostukseen.