Kirjoitin joku päivä sitten, että minulle tuli asumistuen välitarkastuskehotus, koska olevinaan olin mennyt töihin 4.8.  Eilen minulle tuli Kelalta toinen paperi, jossa kerrottiin, että olen 4.8.2008 hakenut sairauspäivärahaa viime vuoden marras-joulukuulle ja että se on jo myönnetty, joten uutta ei myönnetä.  Täh?  Olen nyt saanut selville, että tuona päivänä lääkäriltä oli tullut Kelalle lääkärintodistus masennuksen hoidosta kevään aikana.  Se hoiti kyllä asian, johon se oli tarkoitettu, mutta aiheutti siis myös sen, että 
1) minun luultiin menneen töhin ko. päivänä 4.8.2008 
ja 2) minun luultiin hakevan lisää sairauspäivärahaa viime vuoden puolella olleeseen ajankohtaan, johon olin sitä jo hakenut ja saanut!

Miten ihmeessä?!!  :o

Onko minun tai lääkärin suomenkieli jotenkin epäymmärrettävää?  Tällaista se on aina, kun pitää jättää kirjallisia anomuksia sen sijaan että saisi hoitaa asiat kasvotusten virkailijan kanssa.  Päätöksissä on melkein aina virheitä!  Kela tekee niitä kaiken lisäksi harvemmin kuin sosiaalitoimisto, joten odotan kauhulla päätöstä toimeentulotuesta!