Ajoikohan kovaääninen rekka viime yönä taloni ohi vai tekivätkö hävittäjät yölentojaan?  Näin aika järisyttäviä unia.  Ensin olin kuoron kanssa "ameriikassa".  Tiesin sen siitä, että hotellihuoneeni oli 60. kerroksessa.  Pelasimme amerikkalaista pesäpalloa paperitolloilla ja minä olevinaan olin siinä hyvä - kunnes olimmekin kilpailussa, jolloin hermostuin, enkä enää osunut paperitolloihin mailallani.  Liukenin paikalta ja päätin mennä hotellihuoneeseeni.  Hissi tuli ja alkoi nousta ylöspäin.  Tunsin, kuinka se kiihtyi ja aloin pelätä, ettei se pysähdy ylhäällä, vaan ampaisee täysillä katon läpi ja sitten putoamme maahan :O

Pelko unohtui, kun hissin ikkunoista näin, että viereisellä tontilla oli Cape Caneveral tai jotain sinne päin..  Siellä laukaistiin juuri avaruusrakettia!  Se lähti aivan hissin vierestä ja uppouduin häkeltyneenä tuijottamaan sitä.  En voinut uskoa hyvää onneani: päästä nyt amerikkaan juuri silloin, kun raketti lähti!  Katselin, kuinka raketti nousi hitaasti hissin vieressä ja katosi sitten korkeuksiin.

Sitten olinkin jo kotona ja katsoin televisiosta mäkihyppyä Puijolta.  Äkkiä selostaja alkoi huojua ja täristä paikallaan ja huusi: maanjäristys!  Katsoin vaikuttuneena ruutua.  Sitten ymmärsin, että jos Puijolla tärisee, pitäisi minunkin tuntea se.  Samassa järistys saapuikin.  Ensin talo tärisi ja sitten huojui sivuttain ja lopulta ylös alas.  Se teki kaikkea, mitä olin maanjäristyksissä lukenut talojen tekevän.  Huusin suoraa huutoa kiihkosta!  En oikeastaan pelännyt, mutta tilanne oli niin hurja ja ennenkokematon, että oli pakko huutaa siitä selvitäkseen.