Aamulla aurinko paistoi.  Kävelin rannan kautta keskustaan ja olin helpottunut, kun järvi ei ollut jäässä.  Keräsin roskiksista neljä tyhjää pulloa ja hirviaiheisen seinävaatteen.  Se on täysin kunnossa; omistaja oli varmaan vain kyllästynyt siihen.

Miksi ilta toi taas pimeän?  Tai oikeastaan harmauden.  Mustakaan ei ole niin ruma ja ahdistava kuin pimeiden polkujen harmaat sävyt.  Musta ei välttämättä ahdista.  Mustalta ei odota värejä.  Harmaan hyökätessä kimppuun muistaa koko ajan värit ja kuristuu omaan ahdistukseensa, koska ei kykene näkemään niitä.  Värit ovat periaatteessa olemassa, mutta harmaa imee ne itseensä.  Ilman värejä ei voi elää.