Terveisiä kotiseudulta! Aioin laittaa tähän kuvan siitä, kun olin eilen retkellä Neiti 2v:n kanssa. Mutta ei tällä(kään) kirjaston koneellä saa siirrettyä kuvia. Joka tapauksessa meillä oli oikein hauska retki :) Kävimme kaupassa ja Neiti 2v osti mummolle ja ukille maitoa ja sipulikeittoa ja itselleen suklaavanukkaan. Kirjastossa tutkimme lastenkirjoja, kunnes ovesta yht'äkkiä ilmestyi Neiti 2v:n isoveli! Tyttö oli yhtä hymyä :-) Viereisestä koulusta kirjastoon piipahtanut isoveli olikin retken kohokohta. Isovelikin ilahtui Neidin näkemisestä.

Kirjaston pihalla istutin Neidin vielä liukumäkeen ja sekin oli hauska uusi kokemus. Hän ei millään olisi halunnut lähteä pois. Lopulta kuitenkin menimme paloaseman pihalle keinuun ja söimme eväsmandariineja. Sitten mummo jo tulikin hakemaan meidät autolla takaisin kotiin.

Kuvia lisätty!

2044813.jpg Paloaseman keinussa

2044809.jpg

Mummon ja ukin luona Neiti 2v tykkäsi piirtää ja halusi, että myös minä piirrän hänelle.  Piirsin kukkia, "maun" (kissa) ja "taun" (auto).  Sitten piirsin hänelle kuvan omasta perheestään ja Neiti katselikin kuvaa monta kertaa osoitellen eri hahmoja.  "Vauva", hän tutki piirrosta, "sssssi (isi). Äitti."

Uudet vauvat ovat ihania kuten vauvat aina :-)  Neiti 2v oli heistä hyvin kiinnostunut.  Minä en ottanut heistä vielä kuvia: yleensä heistä oli näkyvissä vain päälaki vällyjen alla.  Uni voitti maailman tutkimisen.