Tänään olin vähän aasiakas.  Kävin Kelassa kysymässä, miksi minulle oli myönnetty sairauspäivärahaa kokonaista kahdeksi kuukaudeksi.  Tekeydyin tyhmäksi ja tiedustelin kautta rantain, miten heidän lääkärinsä voi olla niin optimistinen, että näkee ihmeparantumisen jouluun mennessä olevan mahdollinen.  Oma, paljon kanssani tekemisissä ollut ja ammattitaitoisen tuntuinen, lääkärini kun oli vuoden sairasloman kannalla.  Ei, en korottanut ääntäni enkä ollut uhkaava, sillä NIIN aasiakas en halua olla.  Kyselin vain tiukkoja perusteluja päätökselle ja sitä, millaisia sanamuotoja seuraavassa lääkärintodistuksessa pitäisi käyttää.  Mutta vihani näkyi varmasti ja olin siihen tyytyväinen.  Niin usein vain nielen kaiken kyselemättä.

Aasiakas-sivustolla on paljon mielenkiintoisia tarinoita.  Useimmissa on kyse ajattelemattomista ihmisistä, mutta joistakin paistaa läpi se, että tavallisen ihmisen on yleensä mahdoton tavoittaa sitä henkilöä, jolle asian korjaaminen oikeasti kuuluisi.  Niin kuin tässä minunkin tapauksessani: ei ihmisiä päästetä puhumaan oikean henkilön, kuten Kelan lääkäreiden, kanssa.  Kuitenkin vääryyttä kokeneella ON tarve saada ratkaistua asia oikein tai ainakin kuulla todelliset perustelut epämääräisen kapulakielen takaa.  Siksi minä annoin vihani näkyä Kelan virkailijalle tänään.  Hän oli ainoa saatavilla oleva kohde ja minun OLI SAATAVA tuntea, että joku tietää epäoikeudenmukaisuutta tapahtuneen.

Odotan kauhulla muita tukipäätöksiä.  Jotenkin minulla on tunne, että mitään hyvää ei ole luvassa.  Jos saisi pitkiä päätöksiä, elämä helpottuisi huomattavasti.  Että minä vihaan rahaa.