Tänään on taas harmaata - ja ei kuitenkaan ole.  Lumituisku on elävä ja siitä voi nauttia.  Lumituiskulla on sielu.  Itseasiassa harmaa lumituisku onkin värillinen.

Seisoin bussikatoksessa ja katselin torin joulukuusta, joka taipui tuulessa.  Noinkohan se kestää?  Äkkiä näin jalkojeni juuressa jotain kummallista.  Hämähäkki!  Mistä ihmeestä se tuli?  Hämähäkki käveli eteenpäin lumessa ja tuntui olevan menossa jonnekin.  Huomasin, että se yritti pitää jalkojaan mahdollisimman vähän aikaa maassa.  Sen oli kylmä.  Otin siitä valokuvan. 

Nopeasti kuvan ottamisen jälkeen hämähäkin liikkuminen hidastui.  Se ei enää tiennyt, minne mennä.  Kaikkialla oli liian kylmä.  Se kääntyi tulosuuntaansa ja sitten se äkkiä luovutti.  Se ei enää yrittänyt eteenpäin.  Silmieni edessä se hetken kuluttua kuoli. 

Seuraava tuulenpuuska heitti sen ruumiin jalkakäytävän reunaan selälleen ja lumi alkoi nopeasti peittää sitä unohduksiin.  Kaikki kävi niin nopeasti.  Näin pienen olennon elämän lopun - ja säälin sitä, vaikka se olikin kammoamani hämähäkki!  Mietin, oliko tuon olennon elämällä mitään väliä.  Kukaan muu kuin minä ei edes tiennyt sen kuolemasta.  Kyllä, sanon, koska olen biologi.  Kyllä, toivon, koska olen lukenut, millainen Jumala on.