Viime viikolla, kun tein seurakunnan korttinäyttelyä, huomasin hiljalleen pääseväni joulutunnelmaan. Naapurihuoneessa soivat joululaulut koko päivän. Nyt alkuviikolla vein joululahjoja sukulaisille ja vietin vanhempieni kanssa minijoulua. Eilen tulin takaisin Kuopioon suurten kantamusten kanssa (ilmeisesti olin ollut kiltti). Alakerran ovesta kurkki kaksi täpinöissään olevaa pikku kasvoa, jotka yhtä aikaa pelokkaina ja toiveissaan kuuntelivat oven joka narahdusta. Raukat joutuivat odottamaan vielä monta tuntia :D

Illalla kävin vesperissä kuoron kanssa ja sen jälkeen sain vielä viettää iltaa kahden muun yksinäisen naisihmisen kanssa. Joimme glögiä ja juttelimme. Minulla oli ihan jouluinen ja hyvä olo.

Tänä aamuna toinen kuoro pakotti minut nousemaan ylös aikaisin, sillä lauloimme aamukahdeksan jumalanpalveluksessa. Palveluksen aikaan silmät yrittivät väkisin mennä kiinni, mutta kun astuimme ulos kirkosta yhdeksän jälkeen, maisema lumosi väsyneen mielen. Suunnitelmat nukkumaan menosta haihtuivat ja läksin kävelemään. Mitä muuta olisi voinut tehdä vajaan kymmenen asteen pakkasessa, kun hiljainen, autio ja kaunis maailma avautui ympärillä?

Lumi peitti talot ja puut alleen ja lähes täydellinen hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Miten nautinkaan! Hiljaisuudesta nauttivat myös linnut, joita oli joka puolella. Varikset ja harakat tutkivat ajoväyliä ja yksinäinen närhi rääkäisi männyssä. Korppi lensi yli hiljaa kraakkuen. Käpytikka takoi pylvästä ja kauempana varpushaukka sai peräänsä parven äkäisiä lintuja. Ja kadunvarren puissa näin hämmästyksekseni jotain, jota en ole nähnyt aikoihin: parven pyrstötiaisia!

Nyt aika soljuu hiljaa eteenpäin ja nautin vain. Ei ole pakko tehdä mitään. Ei vielä huomennakaan!