Tänään en ole netin ääressä, mutta laitanpa tekstin tulemaan ajastuksella. Ja suku: tästä ei sitten edes vihjata äidille!

Tässä päivänä muutamana soitin poliisille jo kolmannen kerran tänä syksynä. Jäin illalla bussista kotini luona ja samalle pysäkille jäi mies, josta heti jättäydyin jälkeen. Jokin miehessä arvelutti. Hän ei suostunut menemään menojaan, vaan katseli taakseen ja alkoi huudella jotain. Tajusin hänen haukkuvan minua - lehmäksi. Yleensä en piittaa huutelijoista, mutta tätä ei voinut sivuuttaa: kaveri yritti haastaa avoimesti riitaa ja oli agressiivisen oloinen. Myötäilin jotain, sillä en oikein voinut muuta. Muita ihmisiä ei näkynyt, eikä mies mennyt menojaan, sen kummemmin kuin päästänyt minua edelleen. Myöskään pysähtyminen ei tuntunut järkevältä. Kun kokeilin mennä hänen ohitseen, hän tarrasi käteeni ja ilmoitti, että me kaksi harrastaisimme nyt s--ä yhdessä! Ainoa johtopäätös asiasta on siis, että hän oli kiinnostunut kyseisestä harrasteesta lehmien kanssa. Hah hah.

Tilanteesta huolimatta reaktioni oli lähinnä sisäinen nauru. Ärjäisin selvästi: "Irti!! Mies totteli silloin ja vielä toisenkin kerran, mutta sitten hän alkoi uhitella lisää. Mies astahti jalkakäytävän sivuun ja kiskaisi penkalta lumipaakun. "Minä olen miehinen mies", hän uhosi, "katso minua! Pohojalaaset miehet on tällasia. Tällasia ei ookaan muita!" Hän uhosi ja minun olisi tehnyt mieli nauraa. Tajusin kuitenkin, että on parempi pitää edelleen suu kiinni. Kaveri ei nimittäin laskenut leikkiä, vaan uskoi oikeasti siihen, mitä sanoi. Silloin vasta tulin ajatelleeksi, että hän ei ole humalassa. Hän on pilvessä ja se on paha juttu.

Kun kolmannen kerran vetäisin käteni pois hänen otteestaan ja ärjäisin "Irti!", mies suuttui. Ensin näytti, että hän menee menojaan, mutta sitten hän kääntyi taas ja kehui olevansa entinen poliisi. Ymmärsin hänen vihjaavan, etten voisi hänelle mitään. Sitten hän päätti sanoa: "Nyt minä lyön ja satutan sinua." Juuri samalla hetkellä olin portinpielessä ja käännyin pihaan. En katsonut taakseni, vaan olin kuin en olisi kuullutkaan. Kuuntelin, tulisiko mies perässä. Pihaan hän ei uskaltanut tulla, vaan jäi huutelemaan aidan taakse ja meni kohta hidastellen matkoihinsa. Kuuli, että hän kaipasi edelleen kohdetta vihalleen. Hän pysäytti vastaantulleen pyöräilijän, mutta tappelua ei sentään syntynyt.

Omalla ovella vasta tuli mieleen, että soitan poliisille. Ainakin uhkaus oli sellainen asia, josta voisin ilmoittaa. Hoksasin soiton kuitenkin liian myöhään ja mies ehti kadota. Huomasin myös todeksi sen, että tilanteen ollessa päällä ei pysty kiinnittämään huomiota sellaisiin asioihin kuin tuntomerkkeihin. En edes tiennyt, millaiset vaatteet miehellä oli päällään. Mutta jos joskus hänet vielä näen, soitan poliisille uudestaan.

Minä olen tehnyt periaatepäätöksen, että soitan poliisille, jos edes epäilen, että jotain on pielessä. Vastaajat päättäkööt, onko asia tarkistamisen arvoinen (aina on ollut). Kenenkään ei ole syytä tapella kaverinsa kanssa keskellä jalkakäytävää tai hortoilla lähes liikuntakyvyttömänä paikallisen pubin luona ajotiellä. Minä en jätä soittamatta hätänumeroon. Polkupyörävarkaat saavat minulta oikein erityiskohtelun eli armoa ei ole eikä tule. Tiedän nimittäin itse, miten tärkeä liikkumisväline polkupyörä on, jos rahaa on vähän.