Viime viikolla nukuin muutaman yön tosi huonosti. Minun oli tehtävä muutamia hyvin kiusallisia ja epämieluisia asioita ja ne vaivasivat sitten tietysti yölläkin. Lauantaiaamuna heräsin aikaisin ehtiäkseni kirkolle ajoissa. Kuoron reissu starttasi kello yhdeksän :-)  Illalla Puumalassa olisin voinut mennä nukkumaan hyvissä ajoin, mutta Saimaan rannassa seisoessani tiesin, että olisin hullu, jos käyttäisin aikani nukkumiseen. Minulla olisi vain tämä yksi yö.

 

16.5.2009 n.klo 22.30

Lokkeja, käkiä, härkälintuja. Kalatiira juomassa. Taivaanvuohi. Pöllö, satakieli (?). Telkkiä. Sinisorsa. Korppi.
Sydän täynnä. Voi ihme.

Kun lokki huutaa, kuulostaa kuin kaiku rikkoisi jotain mennessään.

Minä tahdon Kotiin.

Metsäviklopari.

En minä ole kotona edes Kuopiossa, vaikka olen luullut niin. Olen kotona siellä, missä ovat lapsuuden äänet. Järvi ja linnut.

Hiljenivätkä ne nyt? Oliko iltalaulun aika ja nyt vuorossa yö? Hämärä on syventymässä. Ehkä nyt on levon aika. Ja aamun alkaessa valjeta kaikki alkaa uudelleen.

Kuikka. Voi hyvä ihme. Se huutaa.

Täydellinen tyyneys on vaihtumassa pikkiriikkiseksi tuulen vireeksi. Yötuuli vie minua salaa veneessäni. Härkälinnut huutavat.
Esihistorian hämärissä ihminen liikkui täällä ja näki ja kuuli jotain samaa. Linnut huusivat. Oli yö, mutta valoisaa. Ei tarvinnut pelätä. Nytkään ei näy valoja.

Lehtokurppa kiertää lenkkiään mökkirannan yllä. Viitasammakoita lahdenpohjassa. Miljoona. Minua naurattaa ja kyyneleet alkavat kuivua. Kesäyön rauha ja hiljaisuus? Lakkaamaton metelihän täällä on!!

Vesi tummuu mustaksi ja pelottavaksi. Kylmä syvenee. Käännyn kohti rantaa. Näen yhä vastarannan kalliot kuin olisi päivä. 
Pöllö. Jokin maukuu tai ulvoo. En tiedä, mikä se on. Voisiko sekin olla pöllö?

Kuikka huutaa hyvästiksi.

klo 23.30

Hämärä tummui melkein yöksi. Jos olisin jaksanut valvoa, olisin nähnyt, kuinka se pian olisi taas alkanut muuttua ja lyhyt sydänyön hetki olisi joutunut väistymään ennen kuin oikein alkoikaan. Olisin halunnut nähdä sen kaiken, mutta eihän minusta ole valvojaksi.

Härkälinnut jatkoivat huutamista, vaikka valo haihtui. Yhden huutaessa kaikki muut vastasivat ja huuto eteni lahdesta toiseen.
Se on niiden maailma. Minun osani ei ole täällä. ... vaikka kuuluisinkin tänne... jos voisin jäädä, elämä ei sulkisi minua ulkopuolelleen. Tapahtuisi niin kuin lapsena tapahtui. Luonto on aina syli avoinna sille, joka näkee ja kuulee.