Tulimme viime yönä kotiin Helsingistä. Nyt elelen matkasfääreissäni ja huomaan ison tarpeen kirjoittaa, ettei mikään vain unohtuisi. Tänään en aio vielä järjestää papereita tai laittaa kuitteja järjestykseen tai tarkistaa, riittivätkö rahat (kyllä ne riittivät). En aio edes mennä ihmisten ilmoille. Nautin vain omasta, epätodellisesta maailmastani, joka on osin yhä kuorokavereiden kanssa Berliinissä.

Tässä asioita, jotka ovat matkalta päällimmäisenä mielessä.

1) U2

Bändi U2 järjesti meille aikamoisen metrokokemuksen! Olen nähnyt täysiä metroja kuvissa ja nyt me, hädin tuskin metrolla kulkeneet, pääsimme sellaiseen itse. U2 konsertoi nimittäin Berliinissä lauantai-iltana ja me päädyimme kulkemaan metrolla juuri samaan aikaan, kun konserttivieraat matkustivat olympiastadionille. Metrolinjakin oli sama - numero U2.

Muutenkin lauantai oli aivan hulvaton liikkumisemme suhteen! Yritän kertoa siitä myöhemmin.

   Tässä kuljemme bussilla

2) "Maa on niin kaunis" Wittenbergin Linnankirkossa

Me emme päässeet laulamaan jumalanpalvelukseen, joten laulumielessä matkan kohokohdaksi muodostui se, että lauloimme yhdessä Linnankirkossa Wittenbergissä. Sen oveen Luther aikoinaan naulasi 95 teesiään. Laulaminen ei kestänyt kauan ja lauloimme vain itsellemme, mutta se oli valtavan hienoa. Muistin taas, millaista on laulaa yhdessä äänissä. Muistin, miksi olemme matkalla. Nautin siitä, että kirkossa oli hyvä laulaa. Laulaessamme läsnä oli vahvasti myös se ystävä, jonka olisi pitänyt olla joukossamme. Se on yhtä aikaa hyvä ja vaikea tunne. Laulaminen jäi varmasti mieleen. Ja yleisöäkin meillä oli, aika runsaasti vielä.

3) Berliinin muurin murtuminen

Berliinin muurin murtumisesta tulee tänä vuonna 20 vuotta. Sen muistoksi kaupungissa tapahtui monenlaista. Kuoromme pääsi mukaan taideteokseen, joka toteutetaan muurin murtumisen päivänä. Jokaisesta otettiin valokuva ja naamamme tulevat koristamaan yhtä muurin murtumisen kunniaksi rakennettavista paasista.

4) Novon konsertti

Lauantai-iltana menimme kuuntelemaan filippiiniläisen kamarikuoro Novon konserttia Keisari Wilhelmin muistokirkkoon. Kuoro oli aivan uskomaton: pidin lauluista, mutta myös esittäjät olivat todella hyviä. Heti kuoron aloittaessa ensimmäisen laulunsa minä imeydyin mukaan. Tiesin, että kaukaa tulleet laulajat tuntevat laulaessaan samalla tavoin kuin minä. Yhteyden tunne kuorolaulussa on ihmeellinen.

Konsertti kesti melkein kaksi tuntia, mutta oli ohi liian nopeasti. Sen aikana minä rentouduin ja jää sisälläni alkoi sulaa. Ikävä ja jännitys tulevaisuuden suhteen tulivat pintaan, mutta sillä hetkellä hyvällä tavalla. Ilo matkan toteutumisesta alkoi syntyä. Konsertin jälkeen tein ihmeen ja ostin kuoron cd:n muistoksi. Jospa jotain illasta tulisi sen myötä aina mieleen.

5) Ihmiset

Usea ihminen on vuosien saatossa kehunut kuoromme keskinäistä yhteyttä. Siitä olemme - toivottavasti - osanneet olla aina kiitollisia. Nyt oli helpottavaa huomata, että yhteys on olemassa edelleen, vaikka tärkeää ystävää ei enää ole. Ihmiset käyttäytyivät matkalla tyynesti kaikenlaisissa tilanteissa, eikä kukaan valittanut. Sattumuksista tulee todennäköisesti juuri niitä asioita, joita muistellaan eniten. Jos nykyinen "pomomme" voisi jatkaa, pystyisin tämän matkan jälkeen lähtemään eteenpäin hänen kanssaan. Toivottavasti sama yhteys syntyy myös uuden johtajan kanssa.

    Yhdessä teellä

6) Ilo vie pois pelon

Pari viimeistä päivää olin jo hyvin iloinen siitä, että kaikki sujui. Olin onnistunut tarpeeksi hyvin. Muutenkaan ei tarvinnut pelätä, koska teimme matkaa kaikki yhdessä. Tämä johti kummalliseen asiaan. Kun olimme lähteneet Helsingistä kohti Berliiniä, olin heti muistanut, että nousu on se osa lentoa, josta en pidä! :D Mutta kun lentokone lähti nousuun Berliinissä, oivalsin äkkiä, ettei minua pelottanut ollenkaan. Ilo oli vienyt sen pienenkin pelon poikasen mennessään ja istuin vain ja katselin ulos ikkunasta. Ei ollut väliä, mitä tapahtuisi, koska asiat olivat joka tapauksessa hyvin. Maisema pilvien alla ja yllä näytti hyvin kauniilta. Meillä oli suurenmoiset näkymät.