KATARIINAN JA LUTHERIN KOKKI

 

Wittenbergissä kävelimme heti keskuskadulle ja etsimme kahvipaikan. Pääsimme kodikkaaseen, pikku kahvilaan, jossa palvelu oli yllättävän nopeaa kahviautomaatin ansiosta. Mmm, niitä torttuja. Valitsin omena-pähkinäpiiraan ja toiset kuka mitäkin. Toisten matkakokemuksista oppia ottaen olin joka paikassa muistuttanut erillisistä laskuista ja niin tein täälläkin.

Keskellä kahvihetkeä keräsin rahat opastettuun kierrokseemme. Kahdeltatoista oppaaksemme Lutherin talolle saapui Katariinan ja Lutherin kokki kori käsivarrellaan. Yritin kysellä kääntäjää porukastamme, mutta kukaan ei suostunut. A alistui yrittämään, mutta päätin lopulta, että kun kerran luultavasti osaan, miksi väkisin väistellä. Suht koht hyvin se varmaan meni, vaikka oikean tulkin velvollisuudet täytynee vielä opiskella ;-)

Kuljimme pääkatua ja opas näytti meille Lutherin talosta alkaen kaupungin tärkeimmät paikat. Melancthonin talon, kirkot, taiteilija… no se yksi, jonka nimeä en osaa kirjoittaa! Talousvesijärjestelmäkin tuli selväksi ja se, miksi kaupungin olut oli tummaa (asiakas ei voinut nähdä, mitä siinä mahdollisesti lillui…). Kierroksen jälkeen kävin hoitamassa maksun. Toiset menivät sillä aikaa Linnankirkkoon sisälle.

SCHLOSSKIRCHE

 

Sisällä Linnankirkossa me saimme lopulta laulaa. Ihmiset toivoivat sitä, minäkin, ja niinpä kävin kysymässä kirkon vahdilta, saisimmeko laulaa. Hän lupasi viisi minuuttia. Ei siis konserttia :D  Päätimme laulaa Maa on niin kaunis. Heti tunsi, että kirkossa olisi ollut tosi hyvä pitää konserttia. Laulaminen tuntui hyvältä. En uskaltanut katsoa ihmisiin päin: kirkossa oli paljon porukkaa. Kaikki varmaankin kuuntelivat hiljaa. Sitten lauloimme vielä Pienen iltarukouksen. Varsinkin sen jälkeen tuli vahvasti mieleen kaipaus J:aan. Jos kaikki olisi oikein, hän olisi täällä taas mukanamme. Vaan eipä ollut. Onneksi oli silti hyvä olla.

SCHLOSSKELLER

 

Ihmiset houkuttelivat A:a laulamaan yksinään, mutta siihen tämä ei ruvennut. Urkuja hän kuitenkin kävi katsomassa. Sitten porukka halusi syömään, joten menimme Linnankellariin. Siitä tuli pitkä reissu, sillä ravintolassa olisi kuulemma juuri ollut tauko. Pääsimme silti sisään ja meitä kyllä palveltiin hyvin (mitä nyt eivät kirjoittaneet tilauksia selvästi ylös ja yhdet annokset vaihtuivat). Itikatkin purivat koko ajan! Sitä en osannut odottaa.

Ruoka tarjoiltiin komeasti. Minä otin, kuten tavallista, kanaa. R otti linnanherran keiton. Se tuotiin pienessä padassa, joka roikkui omasta telineestä.

Ruoka oli hyvää, mutta sen jälkeen kello oli niin paljon, ettei meillä ollut kuin puolitoista tuntia aikaa tutustua kaupunkiin. Kävi myös ilmi, että lähes kaikki kaupat olivat sulkeneet ovensa viimeistään yhdeltä ja monet jo puoliltapäivin! Ihmiset olivat kiinnostuneita lähinnä ostoksista, joten heillä ei ollut halua jäädä enää myöhempään junaan. Niinpä läksimme pois pikaisen oman ajan jälkeen. Minä kävin sisällä kaupunginkirkossa ja yritin mennä ”sen taiteilijan” taloon, mutta sekin oli kiinni. Niinpä vain tutkin näyteikkunoita (ja ostin kortteja!) sekä katselin Lutherin ja Melanchonin taloja ulkoapäin.