PUMMILLA METROSSA

Lauantaiaamun lähdöstä tuli kiireinen. En nähnyt A:a enää illalla, joten en lähtenyt varoittelemaan ihmisiä, että lähdössä pitää olla jo puoli yhdeksältä. Eivät kaikki toisetkaan olleet paikalla, joten se olisi ollut turhaa. Aamulla lähtö tuli sitten yllätyksenä, vaikka oli ohjelmassa lukenutkin.

Pyysin A:a menemään edeltä ja ostamaan liput. Metroasemalta ei junalippuja saa, A viestitti pian ja sovimme, että hän ostaa metroliput (mitäpä sitä muutakaan voisi). No, automaatti ei hyväksynyt hänelle antamiani rahoja, joten hän joutui juoksemaan muualle lippujen perään. Loppujen lopuksi meillä oli metron tullessa vain yhdeksän kertalippua 14 ihmiselle. Minun hermoilustani huolimatta jätimme liput kokonaan leimaamatta – ja ajoimme aamun alkajaisiksi pummilla ne pari tarvittavaa pysäkkiväliä!

 

LISÄÄ HIKISIÄ HETKIÄ

Jäimme metrosta Potsdamer Platzin asemalla ja kiirehdimme etsimään junan lähtöpaikkaa. Lopulta se löytyi, mutta päivän suurin ongelma olikin vielä edessäpäin! Miten ostetaan junaliput?!! A yritti kerta toisensa jälkeen selata lippuautomaattia, mutta oikeaa lippua ei löytynyt. Kello kulki tasaisesti eteenpäin ja tunsin, miten hiki alkaa kihota otsalle. Oli enää pari minuuttia junan tuloon.

 

Epätoivoinen ostoyritys jatkui. Mietin jo, mitä tehdä, jos lippuja ei saada. Meidän olisi kyllä pakko mennä junaan ja yrittää saada konduktööri jotenkin hoitamaan asiaa. Minulla kuitenkin oli epämääräinen, ikävä muistikuva siitä, että haluamiamme lippuja ei saisi enää junasta. Lopulta L huomasi tytön, joka oli tullut laiturille. Minä pyysin häneltä apua ja hän onneksi osasi etsiä automaatista oikean lipun. Hänen avullaan ostimme kolme Berlin-Brandenburg –lippua ja huokasimme helpotuksesta!

Käännyin muihin päin ja tokaisin, että helppoa oli. Saatiin liput eikä tullut ees kiire! Juna oli nimittäin viisi minuuttia myöhässä. Naurunremakka. Kyllä taisi olla aika hikiset oltavat. Silti A pysyi täysin rauhallisena eikä kukaan muukaan hermostunut tai suuttunut. Nauratti vain. Silloin ajattelin, että se pitää tosiaan paikkansa. Tässä porukassa on hyvä yhteishenki. Ensimmäistä kertaa näin sen matkanjohtajan asemassa. Sitähän minä olin, vaikka A virallisesti tittelin kantoikin.

Matkalla Wittenbergiin saimme nähdä maaseutua. Oli tuulivoimaloita, suuria peltoja, viihtyisiä taloja, ränsistyneitä rakennuksia. Eräs pelto kukki auringonkukkaa. Muutaman kerran näkyi lehmiä ja hevosia, kerran lampaitakin. Aivan varmasti näin senkin pellon, jolla vuotta aikaisemmin oli juossut kauris!