PS. Laitan tätä tekstiä nettiin, mutta kirjoitan ensi sijassa omaa matkakertomustani. Siksi luettelen paljon tylsiä yksityiskohtia :D Haluan muistaa ne!

Pääsimme ulos koneesta, haimme laukkumme ja astuimme ulos ihmettelemään Saksan maata. Sitten olikin taas haasteen aika: saimme ensimmäisen kerran tuntumaa paikallisliikenteen lippuautomaattiin. Sen käytön opettelussa meni aika kauan aikaa, mutta kyllä oikeat tiketit lopulta löytyivät. Pari meidän linjamme bussivuoroa taisi ehtiä mennä ennen kuin kaikilla oli liput. Tiedoksi kaikille "tärkeä" asia: ne olivat neljän kerran lippuja ja maksoivat kaksi euroa kappale. Ja niillä sai ajaa kahden tunnin aikana kaikissa liikennevälineissä niin paljon kuin halusi.

Kun allekirjoitin majapaikassa ryhmämme majoituskaavaketta, talon emäntä tunnisti nimeni: ai se olet sinä! Naurahdin. Eh, minähän se… Olin nimittäin ollut hieman hankala parilla menneellä viikolla ja pakottanut U:n soittamaan tänne useita kertoja. En ollut ollut tyytyväinen muuttuneisiin majoitusvarauksiin ja meille tarjottuihin huoneisiin. Onneksi asiat oli saatu jotenkin järjestettyä :)

Jaoin huoneen L:n ja K:n kanssa. Asuimme viidennessä kerroksessa ja meillä oli näkymä kadulle. Yläsängystä näki suoraan ulos. Yllätykseksemme huoneessamme oli oma wc ja suihku, vaikka olin olettanut, ettei olisi! Se oli monille varmasti myönteistä. Huonoa oli sen sijaan se, että lattiaa peitti kokolattiamatto, jota ei imuroitu huolella. Minua se ei haitannut, mutta mieleen tuli heti, että mitä porukkamme astmaatikot sanoisivat. ONNEKSI pöly ei tietääkseni vaivannut ketään.

20 vuotta muurin murtumisesta

Kun iltapala lähestyi, kipaisimme kerrosta ylemmäs ruokasaliin. Matkalla päädyimme katolle, jossa osa porukasta jo istui. Tapasimme nuoren naisen, joka esitteli meille näkymiä. Maisema kaupungin ylle olikin tosi hieno. Kuuluisa tv-tornikin pilkotti kaukaisuudessa. Nainen kertoi asuneensa Berliinissä vuosia, mutta edelleen hän löysi sieltä uutta. Berliinillä oli aina uudet kasvot.

Sitten nainen kertoi, että haluaisi pyytää meiltä palvelusta. Syksyllä olisi muurin murtumisen 20-vuotisjuhla. Sitä muistettiin jo nyt joka puolella kaupunkia. Varsinaiseen juhlaan rakennettaisiin parimetrisistä paasista eräänlainen ”dominopalikoiden rivistö”, joka kaadettaisiin muurin murtumisen hetkellä. Paasit tekisivät eri tahot. Hän oli tekemässä yhtä paasia, jonka kylkeen tulisi sana ”we”. Se kuvaisi, että olemme kaikki yhtä. Sana muodostettaisiin ihmisten kasvokuvista. Ja nyt hän halusi kuvata myös meidän kasvomme.

”Cool!” minä innostuin heti! Onneksi muutkin lähtivät mielellään mukaan. Tulimme ruuan jälkeen takaisin katolle kuvattavaksi ja minä annoin sähköpostiosoitteeni naiselle. Hän lupasi lähettää aikanaan kuvan valmiista työstä.