Ihan pian Neiti2v muuttuu 3v:ksi. Se sai minut muistelemaan. Ja odotus siitä, että kohta tunnen sen taas, sillä on olemassa jo uusiakin rakastettavia.

                  * * * * *

Ajan kohti kylää. Olen käynyt viemässä Neidin 7kk kotiinsa. Hyräilen itsekseni. Äkkiä havahdun kuuntelemaan, mikä tunne minussa liikkuu. Se pulppuilee hiljaa jostain sisältäni. Se on ollut siellä jo aiemmin, mutta nyt se on varoittamatta lähtenyt leviämään.

Hämmästyn ja melkein saman tien kyyneleet alkavat pyrkiä silmiin. Sehän on rakkautta. Alkava rakkaus pulppuilee tuolla lailla. Se on lämmintä. Tekisi mieli pysähtyä, mutta hiljennän sen sijaan auton vauhdin mateluksi ja kuuntelen. On niin monta vuotta siitä, kun tämä on viimeksi tapahtunut. Olin jo unohtanut, miltä se tuntuu. Se, että rakastan, tuntuu paremmalta kuin se, että tiedän jonkun rakastavan minua. Kummallista kyllä, minun rakkauteni toista kohtaan hoitaa minun haavojani. Annan sen hoitaa. Nautin vaan.

Ei ole väliä, onko rakkauden kohde rakastettu, ystävä vai muutaman kuukauden ikäinen kummityttö, toisten lapsi. Voi sinä pieni tyttö. Kiitos, että tulit. Minä rakastan sinua.