Maanantaiaamuna heräsin masentuneena ja näin, että ulkona satoi lunta. Maa oli valkoinen. Äää. Kylmä, liukas, pimeä. Laitoin talvitakin päälle ensimmäistä kertaa. Sitten sain hihityskohtauksen, sillä huomasin, että hanskani olivat ruosteessa. En ollut koskaan kuullut sellaisesta ongelmasta :D  Kirpparihanskojen nepparit olivat ruostuneet.

Kohtauksesta selvittyäni kiirehdin seitsemän bussiin. Kävin terapiassa ja olin hankala. Minulla on varmaan maailman kärsivällisin ja positiivisin terapeutti. Itse olisin luovuttanut kanssani jo ajat sitten. Terapian jälkeen söin eväsaamiaiseni psykiatrian keskuksen kahvilassa ja join kupin teetä. Ikkunan takana hyppeli tiaisia.

Olin päättänyt viikonloppuna, että maanantain pyhitän kirjoittamiselle. Menin kysin kirjastoon ja otin sukututkimuskansioni esiin. Kävin sitä läpi ja istuin tietokoneen ääressä melkein neljään. Muistuttelin mieleeni nimiä ja vuosilukuja ja muokkasin sukututkimukseni kirjoitettua versiota. Iltapäivällä olin tyytyväinen. Paljon kirjoitus ei ulkoasultaan muuttunut, mutta tiesin silti, että siinä oli tehty iso  työ!

Sitten läksin kotiin. Matkalla kävin Sinooperissa etsimässä ääriviivatarroja - kulmia - mutta niitä oli vain yhtä tyyppiä, joka on liian isokokoinen. Kuopiossa ei ole kulma-ääriviivatarroja!

Sitten minun piti mennä bussille. Pysäkillä tuli mieleen, että en ole "pitkään aikaan" käynyt Tavarameressä. (Äh, ei huvittaisi ostaa mitään. Mutta voinhan minä vain katsella! <-- häh, kuka tuota uskoo???)  Niinpä askeleeni veivät väkisin sinne ja päädyin tekemään hienoja löytöjä :) Sain kaksi sinistä puunaulakkoa, joita rakastan. Nyt voin ottaa seinältä pois lehmänaulakot, joihin olen kyllästynyt. Olisikohan kenelläkään käyttöä niille? ;-)  Hmm, jospa antaisin ne kaksosille 1v-syntymäpäivälahjaksi. Mutta ne ovat vanhoja ja aika rumia... ei kaksoset niitä varmaan halua...

Mitähän minä sitten tein? En muista enää. Ehkä kirjoittelin RR-kortteja ja laiskottelin. Vai teinköhän jotain hyödyllista? Kuten taittelin kirjekuoria neliökorteille tai revin sytytysruusuja. Jotain sellaista se taisi olla.