Kuten aiemmin kerroin, minä olen ihan heikkona univormuihin   Lääkärit ja sotilaat (juhlapuvuissa) käyvät, ja ihan tavalliset miehetkin puvuissaan. Mutta poliisit ovat ehdottomasti parhaita!

Kun läksimme Napun ja isoveljen kanssa uimasta, halusin mennä vielä yhdessä kahvilaan. Menimme Sokokselle, jossa liukuportaat miellyttivät Nappua kovasti. Matkalla sinne kävelimme torin laitaa ja näin puiston penkin edessä maassa jotain. Menimme lähemmäksi ja tajusin, että ne ovat kortteja; kirjastokortti, etukortti, joitain muita kortteja. Hämmästyneenä tutkimme niitä ja lopulta päätimme ottaa ne mukaan. Kyllä niissä oli sellaisia, että ne olisi hyvä palauttaa omistajilleen. Kortit lojuivat maassa sen näköisenä, että joku oli penkonut kukkaroa ja heittanyt kaiken hyödyttömän eteensä maahan. Lieneekö ollut rosvo? Ajattelin, että soittaisin maanantaina löytötavaratoimistoon ja kysyisin neuvoa. Ellemme nyt sitten yhyttäisi täällä poliisiautoa. Oli lauantai-ilta ja autoja olisi varmasti liikkeellä.

Emme ehtineet kuin seuraaviin liikennevaloihin, kun isoveli huomasi poliisiauton, joka oli ilmestynyt pysäkille. Käännyimme ripeästi takaisin ja menimme auton luo. Poliisi avasi ikkunan ja tervehdin ja kysyin, saisimmeko kysyä neuvoa. Kerroin sitten löydöstämme ja poliisi otti kortit mukaansa ja lupasi hoitaa ne eteenpäin. Hieno juttu! Kiitin ja hyvästelin. "Hei, hei!" molemmat miespoliisit hyvästelivät innokkaasti ja vilkuttivat jonnekin ohitseni. Napullepa tietenkin, jota pidin kädestä kiinni.

Kävelimme muutaman metrin, kun muistin erään asian, jota joskus olin miettinyt, ja pysähdyin. "Hei Nappu", kumarruin selittämään Napulle ja osoitin poliisiautoa, "nuo setät oli poliiseja. Ne on sellaisia, jotka aina avittaa. Jos sinulle joskus tulee joku hätä, ja äitiä ja isää ei näykään missään, niin poliisisetä on semmonen, jonka luokse voipi aina mennä. Se avittaa aina." "Ja voi se olla poliisitätikin", lisäsin vielä. Poliisiautossa välähtivät vilkkumaan siniset valot, ja vaistomaisesti säikähdin. Sitten tajusin, että he halusivat esittää Napulle! Aloin nauraa ja vilkutimme heille uudelleen.

Poliisit jäivät mieleen Napullekin. Seuraavana päivänä hän nimittäin piirsi ukin luona käydessämme vihkoon pullean hahmon, jolla oli kädet ja jalat, selvä naama ja ronski tukka. "Kuka se on?" minä kysyin. "Polliis" vastasi Nappu.