Tämä kuva on aamulta, mutta kello nyt on puoli viisi ja vieläkin aurinko valaisee kirkon viereisen kuusikon latvoja. On varmaan ollut paljon ihmisiä jäällä. Minä olen istunut sisällä ja kirjoittanut kuoron kevätkokouspöytäkirjaa ym. hoitanut tiliasioita kuntoon. Enää ei tarvita kuin allekirjoitukset pöytäkirjaan ja viime vuoden asiat ovat kunnossa. Minun pitäisi vielä viitsiä täyttää kirkkomusiikkipiirin tilastolomakkeet ja yhdistysrekisterin paperit ja sitten olisivat asiat pitkään raiteillaan. Mutta en taida enää jaksaa :)

Viikolla tulin kipeäksi ja tänä aamuna ei meinannut tulla ääntä ollenkaan. Laulamista en kirkossa edes yrittänyt. Olen "lintsannut" kirkosta paljon tänä talvena. Se johtuu huonoista väleistäni Jumalan kanssa: olen katkera. Tänään läksin kirkkoon ja huomasin taas, kuinka hyvä täällä on kuitenkin aina olla. Pitäisi vain aina lähteä.

Tänään olikin erityisen iloinen olo messun jälkeen. Ehkä se johtui siitä, että ulkona oli niin valoisaa. Tai siitä, että kirkossa oli paljon porukkaa, koska mukana oli ripariryhmä ja seurakunnan uusi työntekijä siunattiin työhönsä. Johtui se varmasti siitäkin, että porukka lauloi. Meidän kirkossamme lauletaan hyvin muutenkin, mutta tänään oli erityisen laulavaista väkeä liikkeellä. Myös Kuopion nuorisokuoro lauloi messussa. Nautin kuuntelemisesta.