Kotona ollaan taas! Sunnuntaiaamuna läksin naisporukassa keskustaan ja siellä odottavaan bussiin, joka vei meidät Varkauden ja Mikkelin kautta Helsinkiin. Kipusimme Viking Gabriellan kyytiin. Toiset jäivät lepäilemään hyttiin ja minä säntäsin kannelle. Ulos, ulos oli päästävä! Mukaan olin ottanut kiikarit.

Kun laiva lähti ja pääsin kiikaroimaan kahta sataman edustan saarta läheltä, tajusin heti, että tällä matkalla oli varattuna minua varten yllätys: linnut. Miten se ei ollut tullut edes mieleen?! Olin ajatellut, että ei ole lunta eikä jäätä, joten kannella on ehkä lämpimämpi olla. Mutta se, että oli kevät, ei ollut tullut mieleen ollenkaan! Ja keväällähän on lintujen muuttoaika. Jännitys ja innostus täyttivät mieleni, koska tiesin, mitä oli odotettavissa. Ei, sisään ei hevin lähdettäisi. Minä katselisin lintuja!

Pian tajusin, myös, että olen liikkeellä tismalleen samaan aikaan kuin silloin, kun olin ensimmäistä kertaa laivalla. Olin muutamaa päivää vaille viidentoista ja pääsin äidin kanssa tulppaanimatkalle Hollantiin. Finnjet oli upea, rauhallinen laiva ja rakastin kahden yön merimatkaa. Ruotsin laiva ei ollut lähellekään sen veroinen, mutta siellä löytyivät linnut. Oli sankka sumu, mutta laivan kulkiessa hiljaa eteenpäin sumusta ilmestyi yht'äkkiä kyhmyjoutsen. Olin juuri kiinnostunut linnuista ja joutsenen näkeminen oli upeaa. Sitten lintuja alkoi ilmestyä sumusta yhä uusia ja yhtä hiljaa ne katosivat sumuun. Näin paljon muutakin, mutta joutsenet ja upea luonto niiden ympärillä jäi lumoavana mieleen. Nykyisin laiva muistaakseni kiertää eri reittiä eikä arvokkaimpien linnustoalueiden läpi. Silti tiesin näkeväni paljon lintuja Ruotsin saaristossa.

Jo satamassa bongatuiksi tulivat kyhmyjoutsen, erilaiset lokit, haahka, valkoposki- ja kanadanhani ynnä mm. mustavaris ja meriharakka. Kuvassa muistaakseni kala- tai harmaalokki.

Avomerellä saarien lähellä näkyi odottamiani merimetsoja. Mutta se lintukirja olisi pitänyt ottaa mukaan! Ei se olisi paljoa painanut: rinkassahan oli lähinnä talvivaatteita kannella oloa varten. Nyt jouduin kärvistelemään tiistai-iltaan ennen kuin sain tyydytettyä uteliaisuuteni monien lintujen suhteen.
Ihmettelin mm. ovatko kaikki merimetsoilta tuntuvat todella ko. lajia. Lintukirja selvitti, että ulkonäkö on eri-ikäisillä erilainen ja voi muutenkin vaihdella paljon. Ruokkilintujen tunnistamiseen olisin tarvinnut paremmat kiikarit ja juuri sen lintukirjan. Kiikarit riittivät vain isommille linnuille esim. haahkan niillä saattoi tunnistaa. Riskilä/kiisla kuitenkin jäi liian epämääräiseksi. Merellä olisi varmasti ollut monia muitakin lajeja, olihan tosiaan muuttoaika. Nyt ne jäivät kaihertamaan mieleeni (huokaus). Mutta ihana oli seistä kannella ja kiikaroida loputtomiin :))

Seuraavana aamuna ohitimme Ruotsin vesillä paikan, jossa merimetsot pesivät yhdyskuntana muutamalla vierekkäisellä saarella/luodolla. Näkymä oli sellainen kuin merimetsoista kertovissa lehtijutuissa parhaimmillaan/pahimmillaan on. Linnut pesivät ulosteista kuolleiden puiden oksilla ja paikan tunnelmasta tuli ensimmäisenä mielleyhtymä lähinnä korppikotkiin... Kun laiva ohitti paikan, haju tuntui yläkannelle asti. 

Mutta oli se vain mielenkiintoista! Olisin mielelläni jäänyt katsomaan, kuinka kymmenien tai satojen lintujen yhdyskunta toimii ja miten ympäristö siihen oikeasti suhtautuu. Kun laiva illalla ajoi takaisin samaa reittiä, yhdyskunta oli hajaantunut vesille ja lintujen joukossa oli muitakin lajeja. Paikalla lenteli nimittäin kaksi merikotkaa! Ne olivat selkeästi pari ja jäivät saaren takana olevalle pikku kivelle vierekkäin istumaan. Merimetsot eivät ole pieniä lintuja, mutta niissäkin merikotkat aiheuttivat paniikin. Puoli tuntia myöhemmin näin vielä yhden merikotkan. Uskomattoman hieno ilta!

Istuin kannella kirjoittamassa niin kauan kuin kohmeiset kädet kestivät. Aurinko laski upeasti mereen. Se todellakin laski mereen niin aidosti, että en olisi yhtään hämmästynyt, jos olisin kuullut sihinän! Auringon lähestyessä taivaanrantaa värit muuttuivat ensin vihertäviksi, sitten keltaisiksi ja lopulta oranssin kautta punaisiksi. Kannella ei ollut enää montaa ihmistä, kun aurinko lopulta laskeutui kokonaan veteen. 'Amazing, wasn't it?' huokaisin eräälle miehelle, joka kuvasi taivasta pitkällä putkella. Vasta seuraavana aamuna hän paljastui suomalaiseksi. Yhdessä poistuimme kannelta, kun se suljettiin yöksi.