Mitä teen juuri nyt? En ainakaan taas nuku, vaikka pitäisi. Sää on harmaa, mutta huokuu kesäyötä. Sataa vähän. Jos olisi kaveri, lähtisin kuuntelemaan yölaulajia. Haluaisin, että joku taitavampi vahvistaisi minulle niiden laulajien lajin, joita olen löytänyt. Olen kuunnellut ääniä nauhalta ja netistä, mutta vahvistukset olisivat silti kivoja.

Tänään on ollut sellainen päiv'ä, että suunnitelmat muuttuivat koko ajan. Tuntuu kuin aamusta olisi useampi päivä. Aamulla kävin ensimmäiseksi kastelemassa tuttavani kukat. Hän pyöräilee pari kuukautta ja lupasin pitää kasvit hengissä sen aikaa. Tai ainakin yrittää. Kastelureissulta ajoin suoraan terapiaan väittelemään kärsivällisen terapeuttini kanssa. Sen jälkeen minun oli tarkoitus mennä kirjastoon, mutta mieli teki kirpputoreille. Olin saanut kierrätysvaihdon osoitteet ja into löytää sopivia tavaroita oli suuri.

Kävin yhdellä kirpputorilla ja sitten toisella. Löysin jopa vaatteita itselleni! Suuria vaatteita on tarjolla hyvin harvoin. Kirppareiden jälkeen päätin pysähtyä antikvariaatissa ja jäin sinne pitkäksi aikaa. Sinne nimittäin oli tullut kortteja ja keräsin vaihtoihin ison pinon :)) Itsellekin löytyi muutama kortti ja merkki.

Kirpputorin jälkeen piipahdin tapani mukaan Vakassa ja sitten ajoin kotiin ja lysähdin uupuneena sängylle. Huoh.

Tarkoitukseni oli viettää ilta kotona, mutta vähän ajan päästä kaveri soitti ja kertoi, että tilaamamme paketti on saapunut. Tilasin Elloksen tarjouskuvastosta kaksi halpaa puseroa. Sanoin, että lepään vielä ja tulen myöhemmin. Treffasimme illemmalla ja sain pakettini. Viereisessä metsikössä lauloi lintu, jonka oletin olevan viitakerttunen.

Tänään minulla oli käytössä bussin päivälippu ja äkkiä tuli mieleeni, että kun kerran olen liikkeellä, miksen kävisi automarketeilla. Minun olisi pian pakko käydä nillä joka tapauksessa. Hyppäsin bussiin ja ehdin juuri marketeille ennen sulkemista. Sain tarvitsemani ja sitten lopulta saatoin lähteä kotiin.

Nyt väsyttää, mutta ei haluta nukkua. Kesä tulee ikkunasta sisään.