Viime viikolla tein pienen vapaaehtoiskeikan Aholansaareen. Katselin luontoa toivoen voivani olla avuksi luontopolun suunnittelussa. Keikan jälkeen tulin Kuopioon ja sitten olin äkäisellä päällä. Halusin pois kaupungista niin nopeasti kuin mahdollista, joten seuraavana aamuna hyppäsin aikaiseen junaan ja ajoin Pieksämäelle. Jätin tavarat juna-asemalle ja läksin kiertämään kirppareita.

Kierroksella rentoutui ja rauhoittui. Löysin Fidan kirpparin ja sen jälkeen infopisteen, josta minut opastettiin muille kirpputoreille. Kannatti kiertää, mutta siitä myöhemmin toisessa blogissa. Tunteja myöhemmin hyppäsin seuraavaan junaan ja jatkoin kotiseudulle. Matka kesti puolitoista tuntia ja oli kauhean kuuma ja epämukava. Inhoan taajamajunia pitemmillä matkoilla, mutta millään muulla ei kotiseudulle enää pääse, jos haluaa joskus matkustaa junalla.

Nyt olen taas Kuopiossa ja eivätköhän reissut elokuun lähestyessä ala harventua. Lintujärveltäkin olivat jo lokit lähteneet :(  Helle jatkuu, mutta minua paleltaa. Olen tulossa kipeäksi.

Pieksämäellä juna-aseman edessä oli hauska amerikkahenkinen ruokapaikka. WC oli elämys! Saattaapi olla, että omistaja keräilee Elvistä.