Neljä päivää sitten puhelimeni alkoi äkkiä soida ja piippailla. Iltapäivällä tuntui jo, että ei huvitaaah... Vastasin kuitenkin joka kerta, koska pakkohan se oli :) "Onko se ja se asia hoidossa? Miten silloin toimitaan? Kuka tuo ja mihin? Ketkä vie ja minne? Mitä sitten tehdään?" Toisin sanoen harrastusten syyskausi häämöttää. Kesäaikaan taantunut mieli ahdistuu siitä, että yht'äkkiä onkin oltava tekemisissä monien ihmisten kanssa. Parin viikon päästä sama mieli kauhistelee, kuinka erakoituneeksi sitä kesällä taas päätyi. Oliko mitään tekemistäkään?

Seurakunnassamme on ollut tällä viikolla kirkkokuorovieraita Saksasta. Kuoro1 oli keskiviikkoiltana yhteisessä laulutilaisuudessa heidän kanssaan ja eilen risteilyllä. Illalla vietimme vielä läksiäisiä leirikeskuksessa. Kuoron puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja eivät päässeet mukaan, joten minä olin taas se, joka seisoi kuoronjohtajan vieressä ja yritti hoitaa edustavaa roolia, kun ojennettiin lahjoja. Olimme päivällä käyneet ostamassa pari cd-levyä muistoksi vieraille.

Olen sellainen, että otan vakavasti roolit, joihin rupean, joten sihteerinä olen ollut edustamassa monta kertaa, vaikken koe itseäni edes hommaan sopivaksikaan. Mutta jos kelpaan kuorolaisille, on minun kai kelvattava itsellenikin. Sen verran voimia vievä eilinen päivä oli, että nukuin huonosti edeltävän yön ja vielä huonommin seuraavan. Kiihtynyt mieli valvotti.

Mukavaa kaikki kuitenkin oli. Vieraat olivat varsin avoimia ja juttelivat mielellään. Harvempi puhui englantia, mutta ette usko, miten paljon sitä pystyy puhumaan yksittäisillä sanoilla ja elekielellä! Minä juttelin useamman ihmisen kanssa ja eräänkin kanssa selvisi, että hän on neulonut lapsesta saakka, neuloo monenlaista ja käy englannin kurssia. Hänen poikaystävänsä selitti, että heti koulun jälkeen sitä halusi antaa piutpaut kaikelle opiskelulle, mutta nyt se jo on mielenkiintoista (he olivat reilut parikymppisiä). Ja kaikki tämä heidän hyvin huonolla englannin taidollaan ja minun vähintään yhtä huonolla saksan sanavarastollani :O  Hengellisten laulujen merkitystäkin minulle kuvattiin elekielellä ja ymmärsin! Olen tosi hämmästynyt ja riemuissani, sillä nautin tilanteesta todella :)  Ei uskoisi, että muutama vuotta sitten en oikein halunnut suutanikaan avata virheiden pelossa. Ehkä juuri innon takia en sitten yöllä nukkunutkaan.

Huomenna he lähtevät kotiin. Me saimme tietysti kutsun heidän luokseen ja olisikin mahtavaa päästä matkalle. Mutta ehkä ei sentään, Saksaan asti!

Pian on kuitenkin edessä toinen matka. En ole tainnut kertoa, että syyskuun puolivälissä kuoro1 lähtee taas Ylläkselle patikoimaan. Minulle tekee tiukkaa maksaa tuo matka, mutta en mistään hinnasta jäisi pois :)