Eilen oli mukavat kuoroharkat :) Tuntui, että oli haastetta (en kyllä saanut ääntä hallintaani koko iltana) ja sai laulaa paljon ilman säestystä. Nämä kyllä liittyvät toisiinsa selvästi. Harkkojen jälkeen pidimme kokousta ja puhuimme mm. ensi viikon reissusta.

Ensi viikon!  :) :) :)  Kirjoitin puhtaaksi matkaohjelman ja siinä vasta tajusin, että lähtö olisi jo viikon päästä. Siinä vasta tulin myös katsoneeksi, missä Ylläs olikaan ja hämmästyin: sehän on melkein Suomen kainalossa! Olemme olleet siellä aiemminkin, mutta en ollenkaan muistanut, että se olisi niin pohjoisessa :)

Silloin oli ensimmäinen reissuni kuoro1:n kanssa. Se oli myös ensimmäinen kesäaikainen Lapin matkani, mikä oli suunnattoman jännittävää. Rakastin reissua. Olin onnellinen kuorolaisten porukassa ja kirjoitin silloisesta reissusta pitkän matkakertomuksen (taidanpa ottaa sen mukaan matkalukemiseksi; meillä on yhdeksän tunnin ajomatka). Asuimme lomamökeissä ja ilmat olivat raikkaan upeat. Ensilumikin koettiin.

Päivät kävelimme tunturissa ja loppuaika syötiin, saunottiin, harjoiteltiin ja oltiin yhdessä. Yhtenä iltana pidettiin iltamusiikki kappelissa. Kylälläkin jotkut kävivät. Minä en koko aikana käynyt ihmisten ilmoilla. Tulin kipeäksi, mutta se ei haitannut. Aamuisin heräsin viimeistään kuudelta ja imin itseeni jännitystä. Nautin.

Silloin meillä oli ystävä mukanamme. Nyt menemme ilman häntä, sillä hän on jo perillä Taivaassa. Ainakin kaksi tuttua laulua, hänen opettamaansa, laulamme tälläkin kertaa saman kappelin iltamusiikissa. Saa nähdä, miltä se tuntuu. Saa nähdä myös, tulenko taas kipeäksi. Tähän mennessä olen yhtä kertaa lukuun ottamatta ollut aina kipeä reissuillamme tai ainakin sairastunut kotimatkalla!

Me lähdemme keskiviikkona iltapäivällä ja palaamme myöhään sunnuntaina. Keskiviikkona olemme perillä vasta klo 23 eli ajo tosiaan kestää 9 tuntia. Bussimatkat ovat kuitenkin olleet aina nautittavia: on ollut mukava olla yhdessä. Seuraavina päivinä patikoimme Ylläksellä ja yhtenä päivänä Pallas-Ounastunturin kansallispuistossa. Heti torstai-iltana laulamme iltamusiikissa ja messussa tunturikappelissa. Muut illat vietämme keskenämme, ellei nyt jotain muuta keksitä :) Sunnuntaina on vuorossa ajo takaisin Kuopioon.

Huomenna kaivan vanhan matkakertomukseni vinttikomerosta, muistelen ja nostatan matkakuumetta. Mutta vatsani osaa jo jännittää :) :) :)  Iiihanaa!!!