Huh huh sentään, onpa ollut päivä! Jos minulla olisi eläimiä tai iso perhe, tässä päivässä ei olisi mitään kummallista, mutta koskapa olen yksinäinen ei-työläinen, olen ihan uuvuksissa :D

Aamulla heräsin seitsemän jälkeen ja kuten olin suunnitellut, läksin heti kaupungille. Piti käydä apteekissa, kirjakaupassa ja hakea Vakasta tavaraa. Ostin mm. korvatulppia huonekavereille :)  Kävin hakemassa kirjastosta Sibelius-dvd:n matkaohjelmaksi. Sitten ajoin bussilla kirkolle ja ryhdyin, niin kuvittelin, kirjoittamaan kokouspöytäkirjaa. Oli tarve hoitaa kaikki sihteerin hommat valmiiksi ennen matkaa, jotta osaisi rentoutua.

Sitten ajattelin, että pitää viimeistellä valokuvakansiot ensin. Tein sen ja pakkasin kansiot laukkuun. Seuraavaksi puhelin alkoi soida. Se soi yhden kerran. Sitten toisen ja kolmannen. Jouduin soittamaan yhden puhelun. Ja toisen. Piti järjestää monta asiaa. Luin sähköpostin. Lähetin tekstiviestejä. Yritin soittaa Ylläkselle majapaikkaamme. Heitin sukat jalasta.

Taas puhelin soi. Soitin puhelun. Vastasin sähköpostiin. Huomasin, että olin ehtinyt heittää jalastani vain toisen sukan. Taloudenhoitaja kirjoitti, että kuoron tilillä on rahaa 22 euroa. Vuosiavustus ei ole tullut. Siis mitä?!! Ei voi olla!

Soitin sairaslomalla olevalle kanttorille ja hän alkoi ottaa selvää asiasta. Selvisi, että pitää vielä toimittaa seurakuntaan lisää papereita. Kopioin oikeat paperit ja vein ne postiin. Lähetin tekstiviestejä. Vastasin puhelimeen. Soitin bussifirmaan. Vilkaisin tietokonetta, jossa pöytäkirjan puolikas oli edelleen auki. Katsoin kelloa ja tajusin, että minun pitää lähteä kotiin pakkaamaan. Kirjoitin vielä yhden lauseen pöytäkirjaan ja suljin tietokoneen. Huokaisin ja istuin sohvalle. Toinen kanttori tuli paikalle ja jäin suustani kiinni. Juttelimme tavanomaisista asioista kuten salaisesta poliisista ja ilotytöistä ja -pojista.

Läksin kotiin. Avasin postilaatikon ja löysin ainakin tusina kirjekuorta ja korttia, jotka olivat kaikki minulle! Eilen todellakin oli postimerkin päivä :))

Rupesin pyykkäämään ja huomasin, ettei minulla ole pyykinpesuainetta. Kävin kaupassa ja ostin pesuainetta sekä evästä huomiselle. Laitoin pesukoneen päälle ja rupesin syömään. Sitten pakkaamaan. Sitten alkoi tuntua, että tärkeimmät asiat on pakattu ja vauhti alkoi hidastumaan. Pyykkikone hurraa taustalla - taisi itse asiassa juuri lopettaa - ja minä koetan vielä kirjoittaa muutaman kortin valmiiksi. Postikorttilaatikkoon on kertynyt iso kasa kortteja, jotka pitää laittaa matkaan reissun jälkeen :)

Nähdään ensi viikolla :)

Eräänä päivänä Puijon tornissa