Mitä korkeammalle tunturissa kiipesin, sitä kylmemmin tuuli puhalsi. Onneksi olin saanut kaverilta hatun lainaan :)  Katseltuani poroja tarpeeksi kauan jatkoin matkaani ylöspäin. Minun ei tarvinnut kulkea enää kauan, kun jo tulin tunturin huippua edeltävälle tasanteelle. En tiennyt, mitä odottaa, joten kokemus oli huikaiseva: tasanteen päältä aukeni henkeäsalpaava maisema tunturin toiselle puolelle.

Täällä tunturi laskeutui alas niin jyrkästi, että alla oleva maisema näkyi kokonaisuudessaan edessäni. Vasemmalla oli pienempiä järviä ja oikealla yksi iso. Metsät peittivät maisemasta suurimman osan. Suot näyttivät juuri sellaisilta kuin oppikirjojen kuvissa: painanteet ja kohoumat erottuivat selvinä juovina. Tuolla meni tie. Ehkä me tulimme juuri sitä pitkin. Istuin kiven päälle ja päätin, että tämä olisi retkeni päätepiste. Nyt olin nähnyt kaiken.

Söin loput evääni ja katselin maisemaa. Ketään ei ollut kulkenut ohitseni pitkään aikaan. Juttelun tarve Jumalan kanssa kasvoi niin suureksi, ettei sitä voinut vastustaa. Jumala ei ollut nyt pelottava. Minulla oli hänelle paljon asiaa, muttei sanoja. Yritin tuttuja rukouksia, mutta turhaan. 'Isä meidän' auttoi vähän. Sitten muistin: käytä sitä lahjaa, joka sinulla on - laula. Sanoilla ei ole väliä, kun laulaa, joten se auttaa varmasti. Aloin laulaa. Yleensä en sitä tee, mutta nyt saatoin nähdä, ettei kilometrin säteellä ollut yhtään ihmistä ;-) Lauloin virsiä ja erään rukouksen, jonka muistan vuosien takaa. Sen saatoin tehdä Jumalalle.

Kun katsoin sijaintiani kartasta, arvelin minun olevan melkein reitin puolivälissä eli kolmisen kilometriä tai vähän päälle luontokeskukselta. En halua viivyttää toisia, joten lähdin hyvissä ajoin takaisinpäin. Silti avara maisema teki minulle tepposet: matkaan meni aikaa paljon kauemmin kuin luulin! Alaspäin kulkeminenkin oli yllättävän rankkaa. Kiivetessäni ylöspäin olin kulkenut niin hitaasti, ettei matkan pituutta huomannut. En myöhästynyt, mutta minulle ehdittiin kyllä soittaa ennen kuin ehdin kohtaamispaikalle :)  Pitkän reitin kulkenut ryhmä oli sekin päättänyt olla kiipeämättä Taivaskerolle ja palannut luontokeskukselle kurua pitkin. Se oli ollut hieno reitti joen varressa.

Tästäkin oli vielä kilometrin verran luontokeskukselle.

Suot tuntuvat niin kummallisilta tunturin rinteessä.