Viimeisenä reissun iltana minuun vasta iski haikeus, kun ihmiset olivat lähteneet illanvietosta omiin mökkeihinsä nukkumaan. Kylläpä tulisin taas hulluksi, kun näiden päivien jälkeen palaisin omaan yhden hengen kotiini! No, se oli jo tuttua ;-)

Sunnuntaiaamuna keli näytti siedettävältä, joten meidän ei tarvinnut turvautua B-vaihtoehtoon, jonka olin kanttorin kanssa etsinyt edellisenä iltana. Se olisi ollut viini- ja lammastila jonkin matkan päässä. Nyt oli sumuista, mutta ei satanut, joten tietysti lähtisimme vielä tunturiin. Olimme suunnitelleet oman hartauden, jonka pitäisimme ylhäällä Varkaankurun laavulla. Kappelissa olisi ollut messu vasta illalla.

Ajoimme Ylläkselle ja läksimme kävelemään luontopolkua laavulle. Oli sumuista eikä maisemia näkynyt. Korpit huutelivat jossain. Laavulle mennessä ohitimme puroon muodostuneen kirkasvetisen lammen. Kuljettaja huomasi sen rannalla partioivan koskikaran.

Lammelta polku jatkui pitkospuina vielä alaspäin. Vähän matkan päässä oli laavu ja teimme sinne tulet. Onneksi oli vahingossa tulitikkuja mukana. Istuimme aloillemme ja aloitimme hartauden. Lauloimme monisteesta - joka sekin oli mukana puolivahingossa - hengellisiä lauluja, luimme päivän tekstejä ja rukoilimme. Olimme keränneet rukous- ja kiitosaiheita yhdessä. Kiitoksissa tuli esille matkamme, yhdessäolo ja laulaminen moneen kertaan. Toisilla kertautuivat näköjään minun tunteeni. Kun rukous alkoi, kaikki hiljenivät ja lintujen sirkutus tuntui voimistuvan moninkertaiseksi.

Tuntematon pariskunta tuli istumaan laavun viereen meistä vähän syrjään ja toisia jäi seisomaan ja kuuntelemaan kauemmaksi. Lopuksi lauloimme Maa on niin kaunis, kuten monesti ennenkin. Tuntui kuin kuollut ystävämme olisi taas ollut lähellä. Hymyilytti. Miten monesta jäisimmekään paitsi, jos emme uskaltaisi pitää aamurukouksia, virsihetkiä ja näitä hartauksia yhdessä ollessamme. Myöhemmin laavulle tuli porukka, joka oli kulkenut kurun toista laitaa meidän ehtiessämme loppulauluun. Yht'äkkiä jostain metsän keskeltä oli kuulunut Maa on niin kaunis. Oli pitänyt pysähtyä kuuntelemaan :) Olivat arvanneet, että sen täytyy olla kuoro (onneksi :D).

Hartauden jälkeen kello oli niin paljon, että piti taas lähteä autoa kohti. Sumu hälveni vähitellen ja tunturien huiput tulivat taas näkyviin...

... ainakin hetkeksi.

Tarinaa kotimatkasta sitten, kun seuraavan kerran tulee aikaa kirjoitella.