Viivytin aamulla heräämistä loputtomiin, koska minulla oli paljon univelkaa. Harhailin unen ja valveen rajamailla ja sain unesta kiinni monta kertaa.

Näin unta, että päätin nähdä unta. Oli ovi, josta astuin ja sen toisella puolella oli unimaailma.

Seikkailin kotonani Kuopiossa ja sitten läksin Sokoksen kongiin (katollinen ulkotila rakennuksen keskellä), jossa monet viettävät aikaa iltaisin. Siellä syntyi rähinää ja minutkin kärrättiin poliisiasemalle. Pääsin kuitenkin nopeasti pois ja palasin kongiin. Minua tultiin pyytämään reissuun. Yksi kuorokaveri oli mukana. Ensin ajattelin, että en lähde, mutta toiset houkuttelivat: 'Mikset? Tiedät, että nauttisit juuri tällaisesta. Päämäärä on, mutta ei aikataulua eikä reittiä'. No ok, minä lähden seikkailemaan!

Läksimme ajamaan isolla maasturilla. Meitä oli puolentusinaa, emmekä yhtään tienneet, minne pitäisi ajaa. Päätimme yöpyä mökkikylässä. Nukuimme kaikki levottomasti mökin lattialla. Aamulla läksin kävelemään ja päätin tutkia mökkialueen roskiksen. Löysinkin vaikka mitä kivaa. Ihmiset olivat heittäneet roskiin jopa aivan uusia tavaroita.

Sitten menin viereiselle huoltoasemalle syömään aamiaista. Syötyäni päätin etsiä toiset ja näin, että he ajelivat ympäriinsä parkkipaikalla. Läksin juoksemaan heidän luokseen. Matkalla takaani alkoi kuulua hirveää kirkumista, murinaa ja ärinää. Voi ei, se on tietysti karhu, ajattelin, enkä katsonut taakseni. Jos se tulee, lopetan kyllä tämän unen näkemisen.

Pääsin toisten luo. Osa heistä istuskeli pöytäryhmän luona. He kertoivat, että autoa piti korjata. He olivat halunneet ottaa mukaan valtavan kivipaaden, mutta auto ei ollut kestänyt sen painoa, vaan oli kaatunut heti, kun he olivat saaneet paaden sidottua auton katolle. Kuski oli vienyt auton korjaamolle.

Haluatko tietää, mikä tuolla karjuu, minulta kysyttiin. Enpä oikeastaan, mutta näin jo, että parkkipaikan vieressä oleva valtava aita oli paljastunut sumun alta. Aitauksessa asteli dinosaurusten luurankoja. Eräs pieni tyttö silitti yhtä; kilttejä dinosauruksia sai silittää. Äh, kohta tulee tietysti tyrannosaurus rex. Jos näen sen, lopetan unen heti. Sitten sen luuranko ilmestyikin kauempaa, tuli aidan taakse karjuen ja tuijotti meitä häijysti.

Tiedän kyllä, ettei tästä hyvä seuraa, ajattelin ja sanoin toisille, että heippa vaan, minä häivyn nyt! Kiitin seurasta ja halasimme ja sitten menin bussikatokseen, jossa oli ovi. 'Viestitellään!', huikkasin mennessäni. Sitten tulin ajatelleeksi, etten kuitenkaan haluaisi painajaisia. 'Mutta hyvällä tavalla', lisäsin.

Kun menisin bussikatoksen ovesta, päätyisin valvemaailmaan ja heräisin. Menin ovelle, aukaisin sen ja astuin sisään. Pyörittelin päätäni ja availin silmiäni.

Ja heräsin omassa sängyssäni.