Aamulla nousin ylös eteisen lattialta, sillä huonekaverini ei ollut pystynyt nukkumaan kuorsaukseltani. En halunnut aiheuttaa hänelle unetonta yötä, joten vetäisin vuodevaatteet eteiseen. Huonekaveri muutti sitten päivällä toiseen huoneeseen ja minulle jäi iso neljän hengen huone yksinäni asuttavaksi! Kaiken kaikkiaan huoneet olivat positiivinen yllätys, sillä kaikki saivat asua kahdestaan!

Missä me olemme?
 
Herättyäni katsoin malttamattomana ikkunasta ja vuorihan siellä oli. Tai ”vuori”, sellainen minivuori. Vuoret ympäröivät meitä joka puolelta, sillä talo oli laaksossa. Kaikki oli juuri niin kuin netin kuvissa, mutta hienomman ja elävämmän näköisenä. Puro solisi edelleen ikkunan alla. Pihalla sirkuttivat linnut ja rastaat lentelivät pihapihlajissa marjasadosta nauttien.
 
  Näkymä huoneen ikkunasta
 
Menin uteliaana aamiaiselle ja majapaikan isäntä toivotti hyvää huomenta ja esitteli systeemit. Saimme maistuvan ja runsaan aamiaisen ja kaiken lisäksi matkaeväät. Heti kävi mielessäni, että tästä ei ollut puhetta etukäteen: mitähän ne maksavat? Asia selviäisi aikanaan, enkä voinut sille mitään, joten päätin olla huolehtimatta. Bussi tuli myöhemmin ja noustuamme siihen pidimme aamuhartauden.
 
Vihreä maa
 
Bussi kuljetti meitä mutkaisia pikkuteitä (kaikki kuitenkin päällystettyjä) rinteitä ylös ja alas. Erään mäen päältä näkyi Tsekin puolelle. Kaikki kylät ja kaupungit sijaitsivat jokien varsilla laaksojen pohjalla. Rinteillä oli laitumia. Jyrkimmät rinteet olivat rakentamattomia ja onneksi myös metsiä oli. Suurensuuret puut, joiden lajisto oli hyvin runsas, kasvoivat rinteillä. Rehevä kasvillisuus täytti paikat, joihin valo ylsi. Murattia kasvoi joka puolella ja muitakin köynnöksiä oli paljon.
 
 
 
 
 
Laitumilla laidunsi lampaita ja lehmiä ja jossain oli hevosiakin. Eräällä laitumella juoksi kettu. Lampaita oli myös pihoilla. Kauniit talot reunustivat teitä. Talot olivat kodikkaan ja turvallisen näköisiä ja niiden puutarhat tulvivat kukkia ja muita kasveja. Kaikkialla oli siistiä. Kaikkialla oli myös vihreää, vaikka vuorten rinteillä ja jokien varsilla oli myös selvästi ruskaan ehtineitä puita. Aluskasvillisuus ei ollut ruskettunut kuten Suomessa, vaan viheriöi edelleen rehevänä. Ajattelin, että täällä on varmasti tosi kaunis syksy, jos puihin tulee vielä enemmän väriä. Joku kysyi, milloin alueelle saadaan lunta. Ehkä marraskuussa, isäntämme vastasi.
 
Lauenstein
 
Tapasimme glashütten kuorolaiset ensimmäisen kerran, kun otimme heidät kyytiin matkalta. Sitten ajoimme Lauensteiniin. Meille esiteltiin paikallinen kirkko varsin perusteellisesti. Olin tutustunut käyntikohteisiimme etukäteen sen verran, että tiesin alueella olevan hyvin pitkän historian. Monet kaupungit tunnettiin jo keskiajalla ja kirkot tai muuta rakennukset saattoivat olla satoja vuosia vanhoja. Oma kirkkomme täyttää 20 vuotta ensi vuonna... Esittelyn jälkeen lauloimme, molemmat kuorot. Se on parasta matkoissamme!
 
 
 
Kirkossa oli valtava, hiekkakivestä veistetty alttari. Sen takana oli pieni huone, jossa myös oli veistetty seinäteos. Kirkolle antoi ilmeen paikallinen työ. Kaivosmiehet ja muut teollisuudessa työskentelevät olivat kehittäneet alueelle oman käsityötaiteensa, joka näkyi mm. matkamuistomyymälöissä. Puureliefejä ja muita puutöitä oli paljon. Talojen seiniltä löytyi samanlaista käsityötä ja koulujen ikkunoissa oli paperista leikattuja reliefejä samaan tapaan kuin meillä Suomessa ovat paperista leikatut lumihiutaleet.
 
Altenberg ja kaivos
 
Ajoimme Lauensteinista Altenbergiin ja tutustuimme toiseen kirkkoon. Naispuolinen pappi asui kirkon alakerrassa ja esittelu kirkon meille. Sitten söimme eväämme. Istuin kahden meikäläisen kanssa saksalaisten pöytäseurueessa ja yritimme epätoivoisesti saada aikaan jonkinlaista keskustelua :D Pitkään tahkottuamme tuli selväksi perhesuhteet tai ainakin lasten ja lastenlasten määrä. Olin päättänyt, että yritän tosissani käyttää saksan kielen taitoani (= niitä muutamia sanoja). Useimmat saksalaiset tulivat mielellään meidän luoksemme ja yrittivät tarjota seuraa ja keskustella. Haluaisin pyrkiä samaan avoimuuteen, jota koin heidän puoleltaan.
 
 
Ruokailun jälkeen kävelimme tinakaivokselle, jossa meitä odotti jälleen esittely. Minä olin saanut uudet tiedot matkakustannuksista ja koska tehdas ei todellakaan kiinnostanut minua, kuuntelin vain puolella korvalla. Yritin samalla laskea rahojamme ja menojamme. Tehtaan jälkeen menimme kaivostunneliin ja se oli mielenkiintoisempi. Mietin ukkiani, joka oli kaivosmies ja kuoli kaivostyöläisten ’pölykeuhkoon’. Myymälästä olisin halunnut ostaa miniatyyrin, mutta siihen ei annettu enää aikaa. Oli kiire seuraavaan kohteeseen. Sitä ennen ajoimme vielä katsomaan valtavaa monttua, josta kaupunki oli tunnettu. Kaivoskuilujen kaivamisen takia suuri maa-alue oli romahtanut. Ihme ja kumma, ettei kukaan ollut kuollut turmassa.
 
 
   Ihmettelin, missä kaikki ihmiset ovat. Sisällä kuulemma. Oli kylmä sää.
 
  Kaivoksessa oli käytettävä kypäriä.
 
Villinä viinatehtaassa
 
Ja mihinkähän me sitten menimme… Ai niin, snapsitehtaaseen. Siellä oli varsin mielenkiintoinen esittely paikallisen viinin valmistuksen historiasta ja menetelmistä. Saimme kukin tullessamme oman snapsilasin, jonka sai kotiin matkamuistoksi. Kierroksen jälkeen menimme kellariin maistelemaan erilaisia viinejä ja kielenkannat pääsivät todella valloilleen. Montakohan viiniä meille tarjottiin, varmaan yli puoli tusinaa! Minä maistelin vain kahta ensimmäistä ja sen jälkeen kieleni makunystyt tekivät stopin. En todellakaan ole oppinut juomaan. Katselin ja kuuntelin muita ja hihitin mukana jutuissa. Puheensorina oli välillä tosi kova, joten meillä oli todistettavasti hauskaa! Päätimme olevamme hyvässä tasapainossa, koska olimme nähneet tänään snapsitehtaan ja kaksi kirkkoa.
 
 
Lopuksi pääsimme tietysti kauppaan, jossa myytiin muutakin kuin viiniä. Minä sain lahjaksi teetä :)  Itse ostin nallepostikortin ja lähetin sen Napulle, Hatille ja Vatille ja heidän perheelleen. Ilta oli jo saapunut ja taivas hämärtynyt, kun saavuimme takaisin Schmiedebergiin.

Kaupungin keskustassa oli suuri puuteos, pyramidi. Se oli paikallista, perinteistä käsityötä, joka erityisesti adventtina oli tärkeä: ihmisillä oli kodeissaan omat pyrämidit. Pyramidista löytyivät kristilliset jouluhahmot sekä pyramidien tekijät, kaivosmiehet. Kaupungin pyramidi oli valaistu ja pyöri hiljalleen tuulessa tuulimyllymäisten siipien avulla.