Mittari näytti aamulla -26 astetta, joten maaseudulla on varmasti ollut - 30. Kaupungissa on aina vähemmän pakkasta. Laitoin suosiolla pitkät kalsarit.

Viime viikolla aloin nähdä, kuinka päivä on pidentynyt. Kun joulun alla läksiLähetyskauppa Vakasta kolmen jälkeen, oli pimeää. Nyt ei ole. Aamullakin valostuu paljon aikaisemmin. Haluaisin nukkua pimeän ajan. Mieleni mielestä on luonnotonta valvoa pimeällä. Nukkumaan, kun hämärtyy ja ylös sitten, kun valo herättää. On suunnattoman huojentavaa herätä valoisaan. Tulisi vain nopeasti kevät. Huokaus. Tammikuussa alan aina odottaa sitä. Kuitenkin on vielä yli kaksi kuukautta lunta kestettävänä.

Viime aikojen hauskoja asioita oli esimerkiksi appelsiinin pako. Reppuni aukeaa itsekseen, jos vetokeju ei ole vedetty oikeaan kohtaan repun sivussa. Eräänä päivänä tunsin sen aukeavan pihalla ja otin repun selästä. Samassa appelsiinit jo karkasivat. Keräsin niitä takaisin pussiin. Yksi appelsiini pomppi kauemmaksi ja päätyi yllätyksekseni kadulle asti. Siellä se kääntyi vasemmalle ja jatkoi matkaa ajorataa pitkin. Vauhti näytti vain kiihtyvän. Iloinen, keltainen, katua reippaasti pomppiva appelsiini oli varsin koominen näky ja minun piti nauraa ääneen. Tuota en enää näe, olin vakuuttunut! Jalankulkija vilkaisi appelsiinia kummissaan.

Läksin appelsiinin perään ja löysin sen tien poskesta. Se oli päätynyt sen verran ajourista sivuun, että lumi oli pysäyttänyt sen matkan. Harmi, ajattelin. Jos appelsiini olisi selvinnyt vielä parikymmentä metriä ja onnistunut kääntymään kevyen liikenteen väylälle, se olisi voinut juosta koko asuinalueen toiseen päähän asti, koska matka oli alamäkeä. Hihitin lisää sitä ajatellessani.

Toinen hauska asia oli kirja "Ei menny niinku Strömsössä" (Kinnari) (en muista sanamuotoa tarkkaan). Lainasin sen  kirjastosta ja aloin lukea kävellessäni bussipysäkille. Jatkoin lukemista pysäkillä, enkä malttanut lopettaa bussissakaan, vaikka kirja oli saanut minut hysteerisen naurun valtaan. Se oli sen lajin naurua, joka tulee ääneen, vaikka ei ole seuraakaan. Luin tarinoita ja katselin kuvia ja nauroin silmät vettä valuen. Runebergin tortut, joissa oli kuoppa keskellä, pelottavat pannarit, karjalanpiirakat (kyllä minä osaan, kun näin, miten mummo teki!), yrttiviljelmät... Bussissa hillitsin naurun nyyhkäisyiksi ja pyyhin vesiä silmistä nytkähdellen omituisesti. LUKEKAA TUO KIRJA! Se on uskomattoman riemullinen ja lohdullinen kenelle tahansa, joka on joskus yrittänyt tehdä jotain! Täydellinen todiste sananlaskun "Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo" paikkansa pitävyydestä.