Kiinnostaako synkkien tarinoiden jatko? No jatkan.

Nurmeksen lähetysseminaari oli hieno, vaikka mielialani ei ollutkaan paras mahdollinen. Tapasin monta lähetyksestä innostunutta ihmistä ja pääsin kämppikseni kanssa paikallisten kyydillä jopa tutustumaan seurakunnan kirpputori-kahvioon, Herrankukkaroon. Ostin ison kasan pikkutavaraa, joka päätyy minulta jälleen kiertoon.

Kerroin terapeuttien päätöksestä kämppikselleni, joka onneksi ei ottanut sitä raskaasti. Kerroin myös eräälle papille. Lauantaina oloni oli sen verran karmea, että halusin epätoivoisesti puhua jollekulle ja jonkun rukoilevan kanssani. Papinkauluksia näkyi joka puolella. Arkailin pitkään, mutta kysäisin lopulta erästä esiintymisvastuussakin olevaa miestä apuun. Hän oli esityksessään sivunnut vähän minun tilanteeseeni liittyviä juttuja.

Kun sain puhua hänelle ja hän rukoili hetken, selvisin taas muutaman tunnin eteenpäin. Hän lupasi rukoilla puolestani myöhemminkin. Seminaari päättyi messuun ja sain ehtoollisen. Illaksi ajoimme kotiin.

Tykkäsin Nurmeksesta niin paljon, että jätin muiston itsestäni. Kävin kylpylän puolella uimassa. Mukana minulla oli puhtaat vaatteet. Kun ryhdyin pukeutumaan, huomasin.. öhöm, erään alusvaatekappaleen kadonneen. Ihan varmasti otin sen mukaan! Sitä ei löytynyt ja palasin kiireellä huoneeseeni toivoen/peläten, että ko. vaatekappale lojuisi jossain käytävillä kaikkien ihmeteltävänä. Vaate jäi löytymättä ja päätin, että jos näen sen roikkumassa löytötavarahyllyssä, EN kyllä mene sitä hakemaan!

Huonosti nukutun yön jälkeen tänään on myös ollut hieno päivä. Kuoro1 lauloi messussa yhdessä seurakuntamme muiden kuorojen kanssa. On mikkelinpäivä ja vietimme myös pitkäaikaisen kanttorin läksiäisjuhlaa. Jäi hyvä mieli. Olin epävarma, pystyisinkö laulamaan, mutta onnistuihan tuokin. Laulaminen olisi saattanut olla mahdotontakin minun mielialallani. Kerroin jälleen tarinani, tällä kertaa tutulle papille. Jospa se todella auttaisi, että moni tietää.

Messun jälkeen hyppäsin bussiin ja menin musiikkikeskukselle. Minulla oli nimittäin lippu Sevillan parturi -oopperaan. Seuraavat tunnit menivät hihitellessä Ville Rusasen esittämälle parturille. Rusanen on kyllä mainio näyttelijä ja juuri sopiva velmun rooleihin. Tässä oopperan versiossa Figaro-parturi karppasi ja antoi Botox-ruiskeita :D

Oopperan jälkeen ei huvittanut mennä kotiin ja väsytti, joten istahdin maahan erään torirakennuksen seinään nojaten. Kuten olin arvannut, vain minuutti tai pari meni, kun sain seuraa. Näin kahden humalaisen miehen lähestyvän. Suureksi yllätyksekseni heidän ensimmäiset sanansa olivat, oliko minulla kaikki okei. Viinapyyntö tuli vasta myöhemmin. Sanoin olevani kunnossa, mutta he, varsinkin toinen, jatkoi kyselyä. Oliko jokin huonosti? Oliko minulla paikkaa, minne mennä? Hän vaikutti vilpittömältä. Hyvästä mielestä annoin heille jopa kaljarahaa (jospa siitä tulisi jotenkin siunattua kaljaa...)! Juttelimme hetken ja lähtiessään he sanoivat toivovansa minulle kaikkea hyvää ja muistuttivat Jeesuksen rakastavan minua.

Ihmeissäni ja huvittuneena istuin maassa vielä hetken. Olin tavannut epätavallisia "enkeleitä". Humalassa tai ei, Jumalan lähettämiä he olivat. En jäänyt enää istumaan. Ihmiset ovat yleensä huolehtivaisia ja arvasin, että kohta joku muukin tulisi kysymään vointiani. Kymmenen vuotta sitten näin ei olisi vielä käynyt. Minä olen tullut "vanhaksi" ja sen näköiseksi, että minulla todella saattaisi olla jokin hätä! :D Ja silti haluaisin vielä istua maassa ja katsella kaikessa rauhassa ohi kulkevia ihmisiä!

Nousin ylös senkin takia, että torin toisella laidalla seisoi poliisiauto. Entä, jos seuraava huolestuja olisivat olleet he? Se olisi ollut jo noloa!

Nyt on myöhä, mutta aion valvoa vielä. Arvaan, että unia ei paljon heru, vaikka olenkin suunnattoman väsynyt. Miksi siis mennä nukkumaankaan?

Jääkäämme jännittämään, miten tarina jatkuu. Jumala on osoittanut, että on olemassa ja välittää. Siitä on kuitenkin pitkä matka siihen, että hän auttaisi masennusasiassa.