Älkää hämmästelkö, jos blogin nimi vaihtelee. Koetan miettiä, mitä haluan. Olisiko Kurjentanssi jotain? Tai Kuhankeittäjän... laulu? Se ei kuulosta hyvältä. Kuhankeittäjän k.. k... kantaatti? Se olisi ihan liian hienoa. Mitkä ovat minulle tärkeitä lintuja? Lokit. Kuhankeittäjä. Haarapääsky, punavarpunen. Västäräkki. Punavarpunen laulaa? Rakastan erään blogin nimeä: "Pajulintu laulaa". Olisinpa keksinyt sen ensin ;-) Vaikkei pajulintu olekaan kaikkein rakkain lintulajini. Entä harakka? Varpunen? Ei.

On olemassa kaksi yhtä onnellista tapaa herätä. Toinen on herääminen suukkoon. Ja toinen herääminen linnunlauluun. Jonain päivänä minä vielä herään linnunlauluun. Jos en ennen, niin sitten taivaassa. Aamun hullaannuttavia ääniä lapsuudessa oli kurjen huuto lähijärvellä. Muistan, kuinka ylioppilasjuhlien aamuna en saanut unta ja läksin puoli kuuden aikaan ulos kitkemään kukkapenkkiä. Kurjet huusivat lähijärvellä ja kesä oli tullut.

Toinen sielun syövereihin ulottuva ääni oli kuhankeittäjän laulu peilityynellä järvellä, kun joskus iltaisin kävin soutamassa mökkiläisten veneellä. Niin lähellä kuin Kuopio kotiseutuani onkin, rakkaimmat lintujeni äänet täältä puuttuvat. Kuopion aikanani olen kuitenkin löytänyt kuikan. Olen täälläkin kertonut, miten ensimmäisiä kertoja biologin työssä olin kartoittamassa tikankontteja. Teimme työtä niemessä, jonka molemmat rannat laskeutuivat jyrkänteenä veteen. Ruokatunnilla istuimme jyrkänteen laidalle auringonpaisteeseen. Alla levittäytyi järvi ja maalaismaisema. Äkkiä kuikka alkoi huutaa aivan lähellä. Koin huikaisevan hetken. Oli vaikea uskoa, että sain olla siinä. Olin pitänyt muistakin töistäni, mutta tämä oli jotain ihan muuta: se ei tuntunut työltä. Ihmettelin, että tätä saisin tehdä.

Oletteko muuten nähneet kurkien tanssivan? Siinä on kevät: siinä, että olen jossain aivan yksin, hyvin varhain, ja kurjet tanssivat.