Oli kolmas paivani Espanjassa. Jain autosta suomalaisella seurakuntakodilla ja menin sisalle miettimaan, mita seuraavaksi. Soin evaani ja ostin kupin teeta ja pannaria. Ostin saman tien myos lipun kirkkokuoron konserttiin, jonne haluan menna. Seurakuntakoti oli taynna ihmisia. Olin saanut jo kuulla, etta se oli hyvin suosittu kohtaamispaikka. Aurinkorannikolla oli myos paljon yksinaisyytta ja kodille tulivat toisia tapaamaan myos he, jotka eivat olleet kiinnostuneita hengellisista asioista. Hyva, etta tamakin paikka oli olemassa. Kodissa oli myos kirjasto, johon minun pitaisi tuoda lahjoituskirjani myohemmin.

Sitten mina vain laksin kavelemaan. Kavelin kohti keskustaa ja pysahtelin pikku putiikeissa, joita matkan varrelle osui. Aurinko paistoi kuumasti ja nain tahan asti korkeimman lampotilan: +20 astetta. Lisasin valilla aurinkovoidetta. Ajattelin, etta jos en nyt pala, en pala muulloinkaan.

Junan paatepysakilta etsiydyin rantaan ja siella menikin loppupaiva. Valilla istuin ja kirjoitin ja valilla tallustin eteenpain pehmealla hiekalla. Kohdassa, johon aallot ylsivat valilla, oli kovinta hiekkaa. Ilman kenkia oli helpompi kavella. Kerasin repun taskut tayteen pienia simpukankuoria ja lasimaisia, lapikuultavia kivia, joita oli erivarisia.

Torstai 20.2.2014 Klo 17.20

Oh hoh, onpa jo myoha! Rannalla olen. Olen laahautunut rantaviivaa pitkin satamalta kohti hotellia. Haluaisin jatkaa, mutta taitaa voimat loppua kesken. Pakko kai siirtya kadulle. Olen vasta muutaman sata metria satamasta lanteen. Satamassa oli kulkukissoja (ja 3 silkkihaikaraa ja merimetsoja).

JK. Voimat tuli takasin ja kavelin ongelmitta hotellille. Ei vasyttanyt yhtaan!