Salataskun unohtaminen oli pieni moka. Meinasin tehdä vielä paljon isomman. Kello oli niin paljon, että muutaman minuutin päästä koneeseen jo alettaisiin ottaa matkustajia. Minä halusin kuitenkin vielä kahville. Muistelin, että koneeseen pääsy suljettaisiin vasta kymmenisen minuuttia ennen lähtöä. Ensimmäinen kahvila oli kallis, mutta toinen vielä kalliimpi, joten palasimme ensimmäiseen. En pitänyt kiirettä, vaan halusin olla maassa niin kauan kuin mahdollista.

Lopulta tallustimme lähtöportille, jossa meille huikattiin jo kauempaa: ”Oletteko lentämässä Helsinkiin?” Myönsimme ja saimme kuulla, että meitä oli etsitty. ”Todellako?!” kysyimme hämmästyneenä. Kyllä. ”You are the last two passengers (Olette kaksi viimeistä matkustajaa) ” ilmoitti virkailija. Kaverini reagoi saamalla naurukohtauksen ja minä hiljenemällä. ”Milloin meidän olisi pitänyt olla koneessa?” kysyin. Virkailija ei vastannut suoraan, mutta kertoi sen, minkä tiesinkin: että koneeseen oli alettu ottaa väkeä vartti sitten. ”We have been trying to locate your packages (olemme yrittäneet paikallistaa teidän matkatavaroitanne)” lisäsi hän. Voi jestas sentään. Mikä sotku siitä olisi tullutkaan, jos meidät, matkatavaramme ja koiratkin olisi pitänyt purkaa koneesta pois! Pyysin vilpittömästi anteeksi ja kiirehdimme koneeseen. Opetus: ensi kerralla luetaan kaikki ohjeet, eikä luoteta vanhoihin opetuksiin…