Olin lapsuudenkotini pihalla. Isan aiti hyppeli pihalla hienoissa, vanhanaikaisissa vaatteissa. Sitten han kompastui ja humpsahti pensaaseen. Ei huolta, han nousi ketterasti ylos ja meni aittaan. Hanella oli siella oma huone.

Pihaan ajoi isoja, mustia autoja. Niista nousivat Barack Obama, Donald Trump ja joku kolmas. He asettuivat riviin ja ojensivat minulle kukkia. Olin tehnyt jotain hienoa. Sitten he menivat tupaan kahville. Elakkeella oleva kirkkoherra tuli myos paikalle ja tuumi, etta olishan hanellakin kukkia, mut en taida enaa valittaa niista. Tietysti valitan, mina sanoin, kaikki kukat on ilon aihe! Laksimme toisten perassa tupaan. Halusin nahda, millaisen satkyn aiti oli saanut yllatysvieraista. Eihan hanella varmaan ollut edes kahvia valmiina.

Isakin kaveli kohti tupaa ja puhisi itsekseen. Hanella oli kaksi jalkaa, mutta housujen toinen lahje oli erivarinen. En ollut varma, oliko han elossa vai kuollut, joten kysyin hanelta. No elossa tietysti, han tuhahti hammastyneena! Hanta suututti, koska koneet olivat rikki ja peltotoita oli viela tehtavana. Mina hymyilin ja lohdutin hanta: Ala huoli niista. Kohta sina kuolet  ja paaset taivaaseen ja niilla ei ole enaa sinulle valia :)

Rappusilla nain, etta pellon takaa kohosi vesiseinama. No nyt se tsunami tuli, ajattelin kyllastyneena. Naytin sen veli1:lle, mutta tama ei ollut moksiskaan, vaan lahti ajamaan kotiinsa etelaan. Pellolla oli vanhanaikaisesti pukeutunut posteljooni, joku oli juuri saanut postin tuotua. Tsunami heitti hanet ympari ja laihat koivet vain vilkkuivat sinne tanne. Posteljooni kompi ylos, kohensi hattuaan ja jatkoi sitkeasti matkaa tsunamin sisalla.

Tsunami ehti minun kohdalleni ja mietin, mita nyt tapahtuisi. Se iski minuun lujasti, mutta en edes kaatunut. Huomasin olevani kauniin, turkoosin veden alla ja pystyvani vaivatta hengittamaan. No problem!