Olin useamman kerran kaynyt kysymassa, kulkiko Fugen ja Benalmadenan lautta tanaan. Aina oli ollut liian tuulista. Maaliskuun ensimmaisena paivana lautta lahti lopulta vesille. Istahdin laivan keulaan ja aloin nauttia olostani :)

Kun lautta lahti ensimmaisen kerran satamasta, ilma oli niin kirkas, etta nain Afrikan vuoret takanamme. Vahan ajan paasta ne katosivat. Edessa nakyi Malagan vuori, jonka huipulle oli tullut lunta. Kauempana toisten vuorten takana pilkottivat Sierra Nevadan vuoret, joilla myos oli lunta. Niilla toimii talviurheilukeskus. Toisella kerralla Fugesta lahtiessa nain delfiineja. Nain evan muutaman kerran ja pari rauhallista kaartoa pinnan ylla. Ne olivat varmaankin pullonokkadelfiineja, silla ne olivat hyvin isoja.

Kaiken kaikkiaan vietin lautalla viisi tuntia eli ajoin kaupunkien valin viisi kertaa :) :)  Maksaa ei onneksi tarvinnut niin monesta kerrasta (ihana miehisto, joka ehka muistikin minut!). Aika kului aivan liian nopeasti; hujahti suorastaan. Tuijotin merta tai virkkasin pehmolelujani. Takki meinasi pudota mereen. Jouduin sitomaan laukutkin kiinni kaiteeseen, silla muuten ne lahtivat seilaamaan kantta pitkin. Viimeisen matkan jalkeen olin vaarassa kaupungissa ja ajoin sielta bussilla takaisin Fugeen.

SANY1310.jpg

Vas. Malagan, oikealla Sierra Nevadan vuoret (ne siella toisten takana).

SANY1308.jpg

Fuengirola jaa taakse.

SANY1304.jpg

Sataman lihavia, turistien ruokkimia kaloja.