Nappu 5v oli minun luonani ensimmäistä kertaa :)))) Tyttö tuli mummonsa kanssa linja-autolla ja tykkäsi ilmeisesti kyydistä kovasti. Kun kaupungilla kuljimme paikallisbusseilla, hän istui jännittyneenä penkissä ja nautti silmin nähden.
Nappu oppikin heti, miten bussilla kuljetaan. Hän olisi voinut opastaa paljon helpommin eksyvän mummonkin kotiin. "Tuossa on viitonen", hän selitti, sillä mennään!" Kun oikea pysäkki tuli, Nappu julisti innoissaan suureen ääneen: "Tässä on meidän paikka!!" Se tuli selväksi koko bussille.
Kutsuin vieraani alun perin siksi, että kuoro1:llä oli konsertti. Halusin heidän olevan kuulemassa ja katsomassa. Nielurisatulehdukseni - joka muuten on päällä edelleen - vuoksi en ollut laulamassa itse, mutta istuimme kuulijoiden joukossa. Ennen konserttia Nappu oli apunani lipun myynnissä. Nappu on kiltti ja kärsivällinen tyttö. Hän on myös melkoisen vilkas, mutta kun selittää, että täällä on nyt oltava ihan hiljaa, hän jaksaa olla hiljaa ihan niin kuin toivotaan. Kehuin häntä kovasti jälkeenpäin. En silti pakottanut tyttöä istumaan yleisössä koko aikaa, vaan hän sai mennä käytävälle piirtämään heti, kun halusi.
Konsertin jälkeen hän otti ilon takaisin ja juoksi pitkällä eteiskäytävällä! Kirkossani on hyvin pitkä käytävä, jolla kaikki lapset tykkäävät juosta pujotellen naulakoiden välissä. "Minä juoksen kovvaa, Nappu pinkoi edelläni ja huusi kirkkaalla äänellään, "et saa minnuu kiinni!" No en olisi saanut :D Vanha mies seisoi seinän vieressä ja hymyili. Oli mielenkiintoista olla näin tiiviisti pienen lapsen kanssa kaksi päivää. Hän sai osakseen lukemattomia hymyjä ja ystävällisiä sanoja. Kirpputorilla hän sai oman lahjan, ilmaiseksi tietysti, ja kun kävin hoitamassa kuoron asioita kukkakaupassa, hän sai syliinsä ikioman kukkakimpun. "Minun kukat", hän sitten hoki monta kertaa kantaessaan kukkia linja-autoon. Siellä kuljettaja heltyi vuorostaan. Olen ylpeä pienestä kummitytöstäni ja hänen sisaruksistaan myös :) Kaikkine ominaisuuksineen he ovat juuri sellaisia kuin heidän kuuluu olla. Kunpa he voisivat uskoa sen silloinkin, kun maailma ja ihmiset lyövät päälle kaikenlaista p-- aa.
Loukussa me askartelimme ja mummo leipoi. Askarrellaan, kuului pyyntö aamulla, päivällä ja illalla. Miten ihmeessä kellään voi olla niin iso askarteluinto?! No me askartelimme: teimme kortteja ja kollaaseja ja liimasimme kasaan enkelin. Maalasimme myös puupölkyt tontuksi. Se taisi olla kaikkein mukavinta.
Yömekon helma ja kauniit, pitkät hiukset nousivat kelloksi, kun tyttö pyöri ympäri.
"Ota kuva!" pyysi Nappu tapansa mukaan, kun hän keksi, että on hauskaa mäiskiä itseään päähän tyhjällä muovipullolla :)
