Voi voi: minulla on taas ikävä lähipiirini lapsia! Heidän eloaan on mukava seurata. Heidän kanssaan on myös mukava jutella silloin, kun he uskaltautuvat kunnolla juttusille. Tykkään kuunnella, mitä lapsilla on mielessään, sillä ajatukset voivat olla erilaisia kuin aikuisten. Se muistuttaa, että näkökulmia on aina monta.

Pieniin lapsiin suhtautuu tietenkin hyvin hellästi :) Vai pitäisikö sanoa suoraan, että joskus ehkä tulee lellittyä heitä... Ainakin Neiti 2v lienee oppinut, että olen olemassa vain hänen takiaan! Hmm, pitäisi päästä hemmottelemaan myös pikkusiskoja useammin. Viimeksi heitä tavatessani vierasti ensin yksi sisko ja seuraavana päivänä toinen. Ensimmäinen oli puolestaan silloin jo yhtä hymyä!

Pieni Neiti 2v on ehtinyt opettamaan lapsettomalle tädilleen monenlaista. Yksi asioista on sosiaalisuus. Se onkin hyvin olennainen asia kaksivuotiaalle. Muuten olen oppimiselle myötämielinen, mutta siihen, että wc:ssä käydään yhdessä, en oikein ole tottunut.

Aina kun menen wc:hen "mummon" luona, ja Neiti sattuu olemaan siellä, hän kipittää innoissaan perääni. Sallin sen toki mielelläni, koska hän on muuten laiska pottailemaan. Hän kiskoo potan wc-pöntön viereen ja istahtaa kököttämään jalkojeni juureen onnellisen näköisenä. Siinä hän sitten istuu, hymyilee minulle, ja minä yritän teeskennellä itselleni, etten ole yhtään kiusaantunut. Usein hän näprää reidessäni olevaa luomea ja toteaa "pappi". Se viittaa nappiin. Joskus hän sanoo luomesta "älllö!" Aha, vai niin ;-)

Juttelemme hetken. "Täti pissssss.." hän sitten toteaa riemukkaasti. "Öh... niin...." minä mutisen.  Nii-in, tätillä on vielä paljon oppimista :D