Minulla on kolme veljeä. Aina silloin tällöin tulee mieleen, että mitä jos äiti ja isä olisivat päättäneet lapsiluvun olevan täynnä kolmannen lapsen jälkeen? Tai toisen? Tai entä jos vanhemmilleni ei olisi suotu kuin yksi lapsi? Olisin yksin. Ei olisi ketään niin läheistä ja turvallista ihmistä kuin sisarukset etäisyydestäänkin huolimatta ovat. Vanhempien mentyä kukaan ei tunne minua kuten he. Kenestäkään heistä en voi edes kuvitella luopuvani.

Tämä tuli mieleen, kun viikonloppuna katselin kummityttö Neiti 2v:tä. Yhdessä me hoidimme pikkusiskoja, silitimme heidän kättään tai poskea ja keinutimme, kun heitä itketti. Neiti 2v heittäytyi lattialle vauvojen viereen ja vei kasvonsa viiden sentin päähän vauvojen kasvoista. Siinä hän katseli uusia sisaruksiaan ja näki, että vauvoista oli jo tullut hänelle tärkeitä. Jokin oli muuttunut sitten viime käyntini. Lasten välille oli tullut side, jota minun ja heidän välilleen ei koskaan tule, vaikka varmasti opimmekin rakastamaan toisiamme. Ajattelen itseäni ja veljiäni ja olen onnellinen, että Neiti 2v:llä ja hänen perheellään on toisensa :-)