En saanut lisattya kuvia Picasaan, joten kirjoittelen vahan tanne. Tasta kaikki alkoi.

Jos katsot tarkkaan, siina on sivuttain oleva, lentokoneen ikkunasta otettu kuva. Koko matka Helsinkiin oli harmaata ja markaa. Silloin, viimeisina tunteina ennen lahtoa, oli kaikkein vaikeinta katsoa talvea. Aina kun avasin bussissa silmani, odotin nakevani paljaan maan ja vihreita kasveja. Ei oli vaan harmaata loskaa.

Helsingissa satoi paljon lunta ja lentokenttaa aurattiin kiireella koko ajan. Sisalla penkilla nukutun yon jalkeen nousimme aamuneljalta tekemaan lahtoselvitysta ja marssimaan lapi turvatarkastuksesta. Ennen kuutta paasimme koneeseen, mutta lahtoa jouduttiin odottamaan. Lentokone ajoi ensin lumen ja jaan poistoon: nosturiautot suihkuttivat koneen kauttaaltaan puhtaaksi. Sitten odotimme viela, etta kiitorata saadaan aurattua. Kone laksi 40 minuuttia myohassa, mutta se ei haitannut. Mihinkapas tassa kiire olisi.

Kone nousi paksussa, harmaassa pilvessa, joten nousu ei jannittanyt niin paljoa. Pilvien ylapuolella oli pimeaa ja meni aikaa ennen kuin siella alkoi nahda. Sitten siella paistoi aurinko.

Taivas oli pilvessa lahes koko matkan. Laskeutuminen oli harvinaisen tuntuva: mahassa  myllasi. Kun paastiin pilvien alapuolelle, allamme oli meri. Kone teki kiekon meren ylla ja laskeutui sitten Malagaan. Perilla oltiin. Kun tavarat oli saatu haltuun, kavelimme paa pyoralla ulos. Enaa ei ollut talvi. Piti istuutua ja juoda ensimmainen tee ja syoda pala perunamunakasta.