Eräänä päivänä kyläilin kotiseudullani ja katselin viinimarjoja notkuvia pensaita.  Osa oli kerätty, mutta työtä oli vielä edessä.  Ajattelin, että kyllähän minä ehdin ne keräämään!  Nousen seuraavana aamuna ylös, kun äiti lähtee navettatöille.  Aamulypsyn aikana minä ehtisin varmasti kerätä loput pensaat tyhjiksi.

Sanoista tekoihin.  Seuraavan aamuna äiti käski kuuliaisesti minut ylös viideltä aamulla.  Jippii, kertakaikkiaan jippii...  Nousin kuitenkin arvokkaan näköisenä.  Söin vähän ja sitten läksimme (teko)reippaina matkaan.  Äiti heitti minut talon pihalle ja huojuin siinä hetken.  Viinimarjapensaat eivät näyttäneet houkuttelevilta, joten päätin, että ei tule mitään.  Hiivin aitalle, avasin oven ja heittäydyin siellä olevalle sängylle.  Patja ja peitto löytyivät pienen penkomisen jälkeen.  Ehtisin minä myöhemminkin keräämään, sanoivat aivoni ennen sammumistaan.

Ainakin pari tuntia minä nukuin.  Navetalla oli jo ihmetelty, miten minua ei ollut näkynyt puskissa :D  Herättyäni menin kuuliaisesti työhön.  Marjat tuli kerättyä, vaikka äiti ehtikin jo mukaan viimeiselle pensaalle.