Tulin puolenpäivän jälkeen kirkolle ja aloin kirjoittaa. Valmiiksi tulivat niin pöytäkirja kuin joulukortit. Jäi vähän ylimääräistä aikaa, joten käynnistin vielä tietokoneen uudelleen. Olen kirkkosalissa pimeässä. Kuoroharkat alkavat kuudelta.

Olen koko syksyn tehnyt erästä aivan karmeaa hommaa, joka vie kaiken elämänhalun aina ollessaan ajankohtainen. Oikeastaan hommia on kaksi, mutta tämä on se kamalampi. Lakkasin käymästä kansalaisopiston tilkkutyöpiirissäkin, vaikka tiedän, että nauttisin siellä olosta. Kun olo on tällainen, minua ei huvita mennä mihinkään. Työn tekeminen sen sijaan onnistui ja sujui hyvin. Hyvä niinkin!

Viime viikonloppu oli kuorojentäyteinen. Lauantaina oli kirkkomusiikkipiirin koulutus ja sunnuntai-iltana olin mukana, kun Karttulan kirkkokuoro juhli 90-vuotista taivaltaan. Se oli mukava tilaisuus, vaikka olinkin ojentamassa ruusuja ja jännitin sitäkin hirveästi (ihmisten täyttämän kirkon edessä!).

Molempina päivinä puhuttin paljon laulamisen merkityksestä. Minä katselin taivaita monta kertaa. Varsinkin Karttulan kuoron Kaanaanmaa-laulun aikana.