Unessani oli hellalla Mehumaija, joka äkkiä syttyi tuleen. Ensin vain katselin tulta, koska ajattelin kaiken olevan unta. Sitten minusta alkoi tuntua, ettei se olekaan. Ryntäsin hellan luo ja tajusin, että vaikka tiedän, mitä pitäisi tehdä, minulla ei ole suunnitelmaa tämän varalle. Lapset, heidät pitäisi saada ulos talosta heti. Huusin jollekulle käskyn viedä heti lapset pihalle. Savua alkoi olla jo paljon. Miksei palovaroitin reagoinut? Minulla ei ollut sammutuspeitettä ja liekit olivat korkeat. Olin joskus ajatellut, että voin heittää maton tulen päälle ja se tukahtuu. Mutta ei keittiössä ollut mattoakaan!

Kun heräsin unestani, tajusin, että kaikki näkemäni on itse asiassa totta. Periaatteessa minä tiedän, miten tuli tukahdutetaan, mutta en ole koskaan harjoitellut sitä. Minulla ei ole sammutuspeitettä. Palosammutin on porraskäytävässä, eikä hellan vieressä, ja sitäkään en ole koskaan käyttänyt. Ja kaiken lisäksi minulla on talo täynnä kaikenlaista hyvin tulenarkaa tavaraa. Mitähän, jos lopulta hankkisin sammutuspeitteen?