Kävin magneettikuvassa. Lääkäri halusi tietää, ovatko sappikiveni karanneet. Onneksi en ole  ahtaanpaikankammoinen (paitsi vähän), sillä vaikka kuvausputki oli molemmista päistä avoin, siellä olisi mennyt helposti paniikkiin. Minä yritin kuunnella kuulokkeista kantautuvaa musiikkia. Kone piti milloin mitäkin mekkalaa.Lapsenmieleni asetti minut koetukselle, kun kone aloitti ra-ta-ta-ta-ta -sarjan. Yht'äkkiä näin silmissäni pikku-ukkoja, jotka sotivat putkessa ympärilläni. Yksi joukkue pikku sotamiehiä seisoi vasemmalla kyljelläni ja ampui sarjaansa yrittäen pysyä matalana. Sitten toinen joukkue, joka piileskeli oikean olkani takana,vastasi. Sitten sama toistui. Minua alkoi hymyilyttää ja sitten naurattaa. Yritin olla hytkymättä paikoillani, ettei kuvausta tarvitsisi ottaa uudestaan. Onneksi lopulta kyllästyin moiseen sotaan ja saatoin taas ajatella muita asioita.